Blogit

Blogin kirjoittajat ovat Afganistanissa eläviä Suomen kouluttamia naistoimittajia. Talibanin vainon takia he kirjoittavat nimettöminä.

Afgaaninainen ei anna periksi

Blogin kirjoittajat ovat Afganistanissa eläviä Suomen kouluttamia naistoimittajia. Talibanin vainon takia he kirjoittavat nimettöminä.
Blogit Afgaaninaisen katse 10.1.2022 14:00
afgaaninaisen katse
afgaaninaisen katse - avatar

Olen toimittaja, joka ”ei-niin-kaukaisessa” menneisyydessä taisteli lujasti tietämättömyyttä ja pimeyttä vastaan. Keskityin tiedon levittämiseen ja kansalaisten valistamiseen. Unelmani tuhoutuivat yhdessä yössä.

Afganistanin islamilaisen tasavallan hallituksen kaaduttua musta pilvi peitti taivaan minun ja kaikkien muidenkin Afganistanin naisten elämässä. 

Onnellisuus, turvallisuus, rauha ja mukavuus ovat väistyneet surun, kivun, epävarmuuden, pelon, hädän, köyhyyden ja kurjuuden tieltä.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun talibanin hallinto on mustalla varjollaan pimentänyt elämäni. Olin vasta lapsi, kun tämä oppimaton joukko tuli valtaan. Koulun portit suljettiin kaikilta maani tytöiltä, myös minulta. Unelma koulunkäynnistä kuitenkin säilyi tyttöjen sydämissä.

Veljet pääsivät kouluun

Muistan hyvin, kun veljeni menivät kouluun. Kyyneleet silmissäni lohduttelin itseäni äitini sytyttämällä toiveikkuudella, että ehkä minullakin olisi joskus oikeus koulutukseen.

Äitini oli lukutaitoinen. Siksi innostukseni oppimiseen ja tietoisuus oikeuksistani saivat minut taistelemaan kouluttautumisen puolesta rajoitustenkin keskellä ja opiskelemaan perusopintoja parhaan opettajan, äitini, johdolla.

Tästä alkoi taisteluni rajoituksia ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Talibanin kaatumisen jälkeen aurinko alkoi loistaa elämääni, kuten muidenkin afganistanilaisten naisten ja tyttöjen elämään. Elämästämme tuli sellaista kuin itse halusimme. Tiedonjanoisena aloin kouluttautua askel askeleelta innokkaana ja motivoituneena. Sain yliopisto-opintoni päätökseen onnistuneesti.

Työ nosti surusta

Menin kihloihin hyvätapaisen ja koulutetun nuoren miehen kanssa, joka toimi lääkärin kunnioitetussa tehtävässä armeijan palveluksessa. Olin iloinen, että mieheni palveli näin kansaa ja armeijaa. Myös minulla oli työ, jota rakastin.

Elämäni oli täynnä iloa ja onnea, kunnes eräänä päivänä ryhmä terroristeja hyökkäsi sotasairaalaan. Mieheni haavoittui hyökkäyksessä. Valitettavasti hän kuoli muutama päivä myöhemmin. Hänen marttyyrikuolemansa järkytti. Päiväni olivat pimeämpiä kuin yöt, ja suuri suru täytti sydämeni.

Kesti kauan toipua, palata arkeen ja aloittaa uudelleen taistelu epäoikeudenmukaisuutta ja välinpitämättömyyttä vastaan. Sisäinen kutsumukseni taistella rajoituksia, tietämättömyyttä ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan oli ainoa motivaatio palata elämään. Pystyin toteuttamaan kutsumustani journalistina, joka on minulle lähes pyhä ammatti.

Jouduin muuttamaan asunnostani syrjäseudulle piiloon ja turvaan. Talven kylmyys koettelee, mutta periksi en anna.

Jälleen talibanin armoilla

Aloin työskennellä naisten oikeuksien ja kansalaisaktivismin puolesta. Saavutin paljon ja tapasin taas älykkään nuoren miehen. Menimme naimisiin ja saimme lapsen. Lapsen saaminen sai minut näkemään kirkkaasti tulevaisuuteen ja antoi syyn kamppailulleni. Se teki minusta entistä vahvemman. Halusin työskennellä lapseni turvallisen tulevaisuuden puolesta.

Vaikka olin kyennyt vasta äskettäin voittamaan vuosien vaikeuksista ja menetyksistä johtuneen murskaavan tuskan ja rakentamaan elämäni uudelleen, sain toistamiseen välinpitämättömyyden ja kauhun mustan pilven varjostamaan elämääni. Maa kaatui jälleen talibanin käsiin. Minun piti jäädä kotirouvaksi. 

Lapsen kanssa piilossa

Koko perheeni on paennut ulkomaille. Veljeni ja mieheni oli pakko paeta maasta, koska he olivat vastavallankumouksellisen ryhmän jäseniä ja kansalaisaktivisteja Heratin maakunnassa. Mieheni, joka oli valtion viraston työntekijä ja aktivisti, työskentelee Iranissa kaukana meistä, minusta ja lapsestamme.

Minä, joka olin toimittaja, paikallisen median johtaja ja maani kärsivien ihmisten ääni ennen presidentti Ashraf Ghanin hallituksen kaatumista, jouduin muuttamaan asunnostani, koska en pystynyt maksamaan vuokraa. Muutin syrjäseudun perimmäiseen nurkkaan talibanin koston ja henkeni menettämisen pelossa.

Tänä kylmänä talvena elän piilossa syrjäisen kaupunginosan syrjäkujilla valtavassa köyhyydessä, nälässä ja peloissani. Puhdistan turkiksia ja villaa saadakseni lapselleni palan leipää. Olen huolissani lapseni tulevaisuudesta ja hengestäni.

Alusta yhä uudestaan

Olen rakentanut elämäni uudestaan miltei tyhjästä aina kun se on romahtanut. Nyt elämä tekee minut väsyneemmäksi ja masentuneemmaksi kuin koskaan.

Minun on vaikea löytää syytä tai keinoa voittaa tämänkertaiset vastukset ja palata taistelemaan välinpitämättömyyttä ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Tuo ajatus piinaa minua enemmän kuin koskaan.

Sydämeni on sanattoman ja kätketyn kivun talo, ja silmäni todistavat tuskaa, joka on tehnyt kansani kohtalosta synkän.

Vaikka näyttää siltä, ettei tätä tappiota ole enää mahdollista kukistaa; kaiken tämän epätoivon ja näköalattomuuden luomassa tyhjyydessä minä olen täällä. Aivan kuin minuuteni odottaisi uutta tilaisuutta tulla uudestaan esiin yhtä intohimoisena ja yhtä innokkaana kuin ennenkin rakentaakseen uutta ja tullakseen malliksi muille kaltaisilleen.

Nyt toivon hartaasti saavani tilaisuuden haudata näiden aikojen vaikeudet ja todistaa, että afgaaninainen ei luovuta eikä antaudu. Hän ei anna periksi, ei antaudu sorrolle eikä pimeydelle. Hän nousee kerta toisensa jälkeen. Hänestä tulee oman elämänsä sankari.

Se on myös minun lupaukseni jälleen kerran…