Intohimo hiipuu
Hurts-duon myrskyisät päivät ovat menneisyyttä.
Mieskaksikko poseeraa kansikuvassa kasvot peruslukemilla, kuten aiemmissakin mainospotreteissaan. Ehkä ilmeettömyys ei ole pelkkää vakavan imagon ylläpitoa, vaan laulaja Theo Hutchcraft ja syntetisaattorivelho Adam Anderson koettavat verhota pokerillaan jotain. Epävarmuutta? Bluffin läpimenoa?
Manchesterista ponnistavan popduon uusin albumi Desire kuulostaa ponnettomalta, vaikka tekijät musiikista tunnistaakin. Debyytti Happiness (2010) yllätti positiivisesti eleganteilla sointiratkaisuillaan, jotka nostivat massasta myös kakkoslevyn Exile (2013) ja sen seuraajan Surrender (2015). Uutukainen jättää sytyttämättä. Vaikka raidat kuten Spotlights kipinöivät lupaavasti, kunnon roihua ei kehkeydy.
Syy saattaa piillä työmetodissa. Koska Hutchcraft ja Anderson tuottivat Desiren itse, siitä puuttuu kaksikkoa alusta asti sparranneen ruotsalaistuottaja Jonas Quantin panos. Kokonaisuus soi hajanaisesti. On kuin tällä kertaa olisi päätetty kokeilla ideoita, jotka Quant kollegoineen ohitti olankohautuksella.
Singleiksi poimitut Beautiful Ones, Ready to Go ja Chaperone hämmästyttävät lähinnä tylsyydellään, samoin Wherever You Go, vaikka kertosäe on sommiteltu yleisönlaulattajaksi. Boyfriend puolestaan latistuu sähäkästä tanssiinkutsusta jonkinlaiseksi ironiseksi Prince-funkin pastissiksi.
