Helsinkiläisäiti lähti maatilan omistajaksi: ”Ruoka kiinnostaa, kun raskaustesti näyttää kahta viivaa”

Ruokaosakeyhtiö Maakuntoa kehitetään joukkorahoituksella.

joukkorahoitus
Teksti
Petri Pöntinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Perheenäiti pitää ensi kertaa elämässään kanaa syylissään. Nelikuukautinen kotkottaja kyyhöttää arkana.

”Me olemme saaneet jo viisi pientä munaa nuorilta kanoilta”, Mette Mattinen sanoo.

Me on yhtä kuin ruokaosakeyhtiö Maakunto. Yritys pyörittää Vaahteramäen maatilaa Somerolla. Tilan isäntä Mikko Välttilä jää työntekijäksi ja vähemmistöosakkaaksi.

Maakunto kerää pääomaa joukkorahoituksella, tavallisille kuluttajille suunnatulla osakeannilla. Yrityksellä on toistaiseksi pari sataa pienomistajaa, pääosin kaupunkilaisia.

”Kuvio on uusi, sitä voidaan vierastaa”, Mattinen sanoo.

”Muilla aloilla on startup-yrityksiä. Miksi sitä ei voisi kokeilla myös maataloudessa?”

Mattinen on paitsi pienosakas myös hallituksen jäsen, päättämässä maatilan asioista.

”Olen kolmen lapsen äiti Helsingin Iso Robalta.”

Munat maksavat kaksin verroin sen mitä kauppojen halpamunat.

Vaahteranmäen tilalla kanat laiduntavat ulkona ympäri vuoden. Kanat munivat free range– eli ulkokananmunia.

Mattinen löysi Friida-munia välittävän suoramyyntikaupan kolme vuotta sitten.

Hän ihastui munien makuun ja näköön.

”Friidassa ei maistu kala ollenkaan”, Mattinen sanoo.

”Ja keltuainen on syvän oranssi kesällä. Lettutaikinastakin tulee ihan erivärinen.”

Mattinen uskoo, että kuluttajien omistama maatila avaa ostajien silmät. Ulkona laiduntavat kanat syövät kolmanneksen häkkikanaa enemmän. Laitumen hoito lisää työtä. Friida-munat maksavat kaksin verroin sen mitä kauppojen halpamunat.

”Meillä kuluttajat voivat nähdä, mitä tuottaja tekee ja millä kustannuksilla”, Mattinen sanoo.

”Syntyy syvempää ymmärrystä, mikä on ruoan oikea arvo.”

 

Maakunto suunnittelee sikalaa kanalan viereen. Myös porsaat ja emakot pääsevät temmeltämään laitumelle.

Mattinen myöntää, että kaikilla ei ole varaa ostaa free range -sianlihaa arkiruoaksi.

”Toisaalta on trendi, että lihansyöntiä vähennetään. Kun syödään, syödään sitten laadukasta, eettisesti tuotettua lihaa.”

Hallituksen jäsenenä Mattinen haluaa kehittää maatilan biotaloutta. Hän haluaisi myös jakaa tietoa tuleville vanhemmille Maakunnon tavasta tuottaa elintarvikkeita.

”Ruoka kiinnostaa, kun raskaustesti näyttää kahta viivaa”, hän sanoo.

”Olisi mahtavaa viedä ruokatietoa neuvoloihin.”