Sauli Niinistö käy kuukauden kampanjan
Presidentti antaa rukkaset kokoomukselle ja ryhtyy valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi.
Presidentti Sauli Niinistö pyrkii toiselle kaudelle kansalaisliikkeen ehdokkaana. Niinistö haluaa pitää puolueet loitolla vaalityönsä ydinjoukosta. Tavoitteena on tulla valituksi 28. tammikuuta 2018 pidettävässä ensimmäisessä äänestyksessä.
Niinistö perusteli maanantaina 29. toukokuuta päätöstään sillä, että hän haluaa välttää presidentin valinnan ja samaan aikaan pidettävien maakuntavaalien kytkeytymisen toisiinsa. Se tarkoittaa sitä, että Niinistö kampanjoi valitsijayhdistyksen eikä minkään puolueen ehdokkaana.
Kokoomukselle annettuja rukkasia Niinistö selitti sillä, että presidentin sisäpoliittisia valtaoikeuksia on karsittu ja presidentti on etääntynyt puoluepolitiikasta.
Toista syytä Niinistö ei kertonut. Se syy on mahdollisimman hyvä vaalitulos.
”Miltä tuntuisi, jos presidenttiehdokkaan takana olisikin valitsijayhdistys. Se on tuntunut monesta aika hyvältä. Minua hivenen kiehtoo, kuinka laaja-alaisesti suomalaiset olisivat tukenani”, Niinistö kertoi virka-asunnollaan Mäntyniemessä Helsingissä.