Tutkijat nuorensivat hiirten soluja – Ihmiskokeet alkamassa pian

Kaksi eri tutkimusryhmää onnistui ennallistamaan rapautuneita kudoksia ja soluja.

ikääntyminen
Teksti
Kirsi Heikkinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kudosten toiminta hiipuu, kun soluja huoltavat proteiinit ja entsyymit uupuvat iän myötä. Nyt kaksi eri tutkimusryhmää sai korjattua ajan hampaan aiheuttamia vikoja hiirillä.

”Vanhenemisen vastustamisessa edetään kolmella rintamalla”, sanoo tutkija Peter de Keizer hollantilaisesta Erasmus-yliopistosta tiedotteessa. Yksi tapa on jarruttaa soluihin syntyviä dna-vaurioita, toinen poistaa vanhuuttaan lamaantuneet solut kudoksista ja kolmas aktivoida kantasoluja, jotta saadaan uusia soluja väsähtäneiden tilalle.

De Keizer kollegoineen keksi tavan päästä eroon ikääntymisen rampauttamista soluista. He antoivat hiirille peptidiä, joka saa vanhentuneet solut tuhoamaan itsensä.

Kun nämä ikään kuin horrokseen vaipuneet solut kitkettiin häiritsemästä naapurisolujensa viestinvaihtoa, kudosten toiminta alkoi elpyä.

Harventuneeseen turkkiin ilmestyi uutta karvaa kymmenessä päivässä. Hiirivanhusten kunto koheni kolmessa viikossa: tuolloin peptidihiiret jaksoivat juosta jo tuplasti pidempään kuin verrokit. Viikkoa myöhemmin myös niiden munuaisten vajaatoiminta osoitti paranemisen merkkejä.