EK:n miljonääripomo ei muista, mihin suomalainen jo suostui – Saksassa ja Ruotsissa palkat nousseet jyrkästi
Sopimuspalkat nousivat Suomessa noin 2 prosenttia vuosina 2014–2016. Kilpailijamaissa korotukset olivat jopa kolme kertaa suuremmat.
Suomessa on toteutettu maltillista palkkapolitiikkaa kolme viime vuotta. Tämä on osaltaan parantanut Suomen kilpailukykyä, jos ja kun vertailua käydään kilpailijamaihin Ruotsiin ja Saksaan.
Palkansaajien tutkimuslaitoksen erikoistutkija Pekka Sauramo on koonnut tilastoja Suomen, Saksan ja Ruotsin tilastoviranomaisilta. Niiden mukaan Saksassa vuosina 2014–2016 toteutettiin yhteensä 7,3 prosentin palkankorotukset sopimuspalkoissa. Ruotsissa vastaavalla ajanjaksolla palkat nousivat 6,7 prosenttia.
Suomessa palkkamalttia on ylläpidetty muun muassa lokakuussa 2013 allekirjoitetulla työllisyys- ja kasvusopimuksella, johon sitoutui yli 90 prosenttia palkansaajista.
Suomessa palkat ovatkin nousseet kolmessa vuodessa vain kaksi prosenttia. Pelkästään vuonna 2016 Saksassa ja Ruotsissa allekirjoitettiin noin kahden prosentin palkankorotukset.
Palkansaajien tutkimuslaitoksen tilastot käsittävät vain sopimuspalkat, laskuissa eivät mukana ole ikä- ja kokemuslisät.