Riku Korhonen kuvaa taas miehistä alennustilaa – mutta todelliset oivallukset puuttuvat
Arvio: Emme usko enää pahaan -teos on voimattoman raivon puhditon esitys.
”Et sä tunnu oikein mieheltä enää.”
Aino ei tiedä minkälaisen tapahtumaketjun tokaisullaan käynnistää Riku Korhosen romaanissa Emme enää usko pahaan. Perheenäiti Aino haaveilee tosimiehestä, joka voisi vaikka kidnapata hänet. Pääsisi hetkeksi pois velvoitteista, saisi lomaa kaikesta.
Eero, vähän epävakaa paintball-yrittäjä, ottaa vaimon päiväunelmoinnin tosissaan. Miehisyys pitää todistaa. Romantiikkakin palaisi. Mukaan Eero pyytää parasta kaveriaan Laria, joka on juuri jätetty aneemisuuden takia. Kuten arvata saattaa, ihailee hintelä mies raakaa voimaa. Naisenryöstö antaisi syyn toimintaan.
Eero ja Aino asuvat pientaloalueella, jossa elämä on turvattu kuoliaaksi. Mies tuntee itsensä häkkieläimeksi. Raivo etsii purkautumistietä.
Kaverusten operaatio ei mene suunnitelmien mukaan, mutta se on tämän tyyppisen draaman laki. Ruma väkivalta astuu ovesta sisään. Intensiivisimmässä jaksossa kuvataan hakkaamisen jäljet uhrissa ja tavallaan kysytään, että tätäkö te oikeasti halusitte.
