Älä edes yritä ymmärtää, kun kuulet runon – ”Sanoilla ja kielellä pelatessa leijuu jossain ylätilassa”
Runous siirtyi marginaaliin ja voi hyvin, uskovat Runomaratonin esiintyjät.
Suomalaisen runokentän seuraajat ovat tottuneet kuulemaan lavarunouden buumista. Runoklubit keräävät innostunutta yleisöä. Samalla perinteiset kustantamot julkaisevat jatkuvasti vähemmän uutta runoa. Vastuu sen esilläpidosta on pienten, yhteisöllisten kustantamoiden harteilla.
Runokuu-festivaalin Runomaraton nostaa Kansallisteatterin Lavaklubin lavalle 15 tänä vuonna julkaissutta suomalaisrunoilijaa. Maratonissa esiintyvät runoilijat Satu Manninen ja Pauliina Haasjoki kokevat runouden itsensä olevan elinvoimaista, vaikka kustannustoiminta ja julkaiseminen on murroksessa.
Runous ei ole sellaisenaan siirtynyt perinteisiltä kustantamoilta pienille, Pauliina Haasjoki sanoo. ”Poesian kaltaiset uudet yhteisölliset kustantamot ovat luoneet oman julkaisukulttuurinsa ja porukkansa.”
Satu Mannisen mukaan runoilijoilla on intohimo uudistaa kieltä ja kiinnostusta sen käyttömahdollisuuksiin. ”Runokuun kaltaisten tapahtumien suosio osoittaa, että kieli kiinnostaa yleisöäkin.”
