Suomalaisten ryssänpelko on helppo herättää
KOLUMNI: Jotta Nato-eliitti saisi haluamansa vastauksen tulevassa Nato-kansanäänestyksessä, Venäjän täytyisi taas riehua rajoillaan.
Ehkä vuonna 3000 Turkki voisi olla EU:n jäsen, Britannian entinen pääministeri David Cameron lohkaisi toukokuussa, kun Brexit-leiri levitti jälleen valheitaan Britanniaan lähitulevaisuudessa ryntäävistä miljoonista EU-turkkilaisista. Tuolloin Cameronin lohduton aikatauluarvio Turkin EU-neuvotteluista hätkähdytti. Juuri nyt se vaikuttaa optimistiselta. Epäonnistuneen sotilasvallankaappauksen ja erityisesti sen jälkeisten, Turkin presidentin Erdoğanin käynnistämien puhdistusten jälkeen maan taival osaksi länsimaisten demokratioiden perhettä tuntuu mahdottomalta. Toisaalta Turkki kuuluu jo toiseen, EU:ta suurpiirteisempään läntiseen arvoyhteisöön, Natoon.
Yhä useampi täyspäisen oloinen suomalaiseliitin jäsen haikailee nykyään pääsystä samaisen yhteisön täysjäseneksi. Toistaiseksi Nato-leiriltä puuttuu vielä Suomen kansan enemmistön kannatus. Kiivaille natoilijoille viime viikot ovat kuitenkin olleet toivoa herättäviä. Kansat voivat muuttaa nopeastikin mieltään, jos niitä oikealla tavalla näppäilee.
Demokraattisten silmälasien läpi katsottuna Mustafa Kemal Atatürkin johdolla rakentuneen sekulaarin Turkin luisuminen kohti islamilla ratsastavaa totalitarismia on erityisen surullista katsottavaa. Tuore sotilaskaappausyritys nostaa mieliin Saksan valtiopäivätalon tuhopolton vuonna 1933. Tuolloin amatöörimäinen isku demokratiaa vastaan johti Weimarin tasavallan poliittisen järjestelmän luhistumiseen. Pian kaaoksen avulla valtaan nousseen ääriliikkeen katupartiot korvasivat oikeuslaitoksen – aivan kuin Turkissa nyt.
Vihankylvö ei Turkissa ole uutta. Vuonna 2005, Erdoğanin ollessa aiemmin pääministerinä, Turkissa julkaistiin luvatta uusi painos Adolf Hitlerin alkuperäisestä Mein Kampfista. Siitä tuli hitti, jonka syyksi arveltiin islamistien Israel- ja USA-vihamielisyyttä.
