Venäjää on kuunneltu – siinäpä saivat miettimistä
NÄKÖKULMA: Venäläiset esittelevät mielellään retorisia taitoaan saadakseen aikaan hämminkiä.
Usein, kun riitelen venäläisten ystävieni kanssa, he jossain vaiheessa vetävät jonkin liioitellun johtopäätöksen tai esittävät käsittämättömän vertauksen. Tämä on retorinen tapa päästä niskan päälle. Kun suutun, minulle sanotaan, ettei minun pidä ottaa asioita niin henkilökohtaisesti. Meillä on tässä hyvä riita meneillään, ja suurpiirteisyys on osa keskustelukulttuuria.
Venäjällä on myös ihan normaalia väittää olevansa toista mieltä jonkun ihmisen kanssa, vaikka olisi oikeasti samaa mieltä. Miten muuten saisi aikaiseksi hyvän riidan? Hyvä riita on tapa olla yhdessä, varsinkin ystävien kesken. Tavoite ei ole päästä yhteiseen johtopäätökseen, vaan pitää hauskaa ja samalla harjoittaa omia retorisia kykyjä.
Pari viikkoa sitten Putin väitti Kultarannassa, että Venäjä on vetänyt joukkonsa Suomen rajalta 1 500 kilometrin syvyyteen asti. Yle raportoi heti, että kyseessä oli mahdollisesti käännösvirhe, vaikka Putin selvästi puhui sekä kilometreistä että syvyydestä.
Tällainen Ylen vastaantulo, kun Putin sanoo asioita jotka eivät pidä paikkaansa, kertoo paljon siitä, miten Suomessa on totuttu tulkitsemaan jokaista Venäjän valtiojohdon sanaa. Kaikesta päätellen Putin sanoi näin puhtaasti retorisista syistä. Häntä ei vaivaa, minkälaisen hämmingin se sai aikaiseksi. On olemassa virkamiehiä, kuten presidentin hallintopäällikkö Sergei Ivanov, jotka saavat selittää. Tavoite oli saavutettu. Venäjä oli tehnyt selväksi, että se oli tehnyt Suomelle suuren palveluksen pitäessään joukkojaan poissa rajalta. (Venäjällä on joukkoja sekä Alakurtissa, Petrozavodskissa että Pietarin alueella, mutta Putinin pointti oli se, että niitä voisi olla huomattavasti enemmän.)