Mitä Putin lupaa Suomelle? – Asiantuntijat vastaavat: Ystävyyttä ja tarjouksia, joista on vaikea kieltäytyä
Fennovoima-hanke kuvaa hyvin Suomen ja Venäjän erityissuhdetta.
Venäjän presidentti Vladimir Putin saapuu Suomeen tänään perjantaina. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on saanut kutsusta kritiikkiä, mutta vastannut korostamalla Venäjän kanssa käytävän kahdenkeskisen vuoropuhelun tärkeyttä.
Kiristyneestä maailmanpoliittisesta tilanteesta huolimatta dialogia korkeimman poliittisen johdon välillä onkin käyty. Kahdenvälisten tapaamisten lisäksi presidentti Putin on myös viitannut Suomeen muissa lausunnoissaan, joita kuunnellaan Suomessa herkällä korvalla.
Suomen Kuvalehti kysyi kahdelta Venäjä-asiantuntijalta, Ulkopoliittisen instituutin vanhemmalta tutkijalta Katri Pynnöniemeltä ja Aleksanteri-instituutin tutkijatohtori Hanna Smithiltä, mitä Putinin lausunnot kertovat Venäjän valtiojohdon suhteesta Suomeen.
”Putin pyrkii siihen, että Suomen ja Venäjän väliset asiat hoidettaisiin mahdollisimman pitkälti korkeimman valtiojohdon tasolla”, Smith sanoo.
Tämä näkyi selvästi muun muassa maaliskuussa 2016, kun Putin korosti henkilökohtaista rooliaan itärajan turvapaikanhakijatilanteen ratkaisussa. Putin kertoi, miten oli ryhtynyt toimiin nimenomaan presidentti Niinistön yhteydenoton jälkeen.