Suomalainen kulttuuri on olemassaolomme perusta
NÄKÖKULMA: Kirjallisuudella on valtava merkitys kriittisen ajattelun ja maailmankuvan kehittymiselle, kirjoittaa Sofi Oksanen.
Jyväskylän piirilääkäri Wolmar Schildt (1810–1893) keksi yhä käytössä olevat sanat tiede ja taide. Ei siis ihme, että Jyväskylä tunnetaan kirja- ja koulukaupunkina, Suomen Ateenana. Schildt oli myös suomentaja ja fennomaani, joka halusi saada Jyväskylään suomenkielisen yliopiston. Hänen elinaikanaan ajatus vaikutti utopialta, mutta unelma toteutui vuonna 1934.
Nykyisin yli kymmenen prosenttia kaupungin väkiluvusta koostuu yliopiston opiskelijoista. Paikallinen merkitys on valtava, ja esimerkiksi kirjallisuuden laitos on profiloitunut edistyksellisyydellään: se on paikannut luovan kirjoittamisen aukkoa yliopisto-opetuksessamme. Creative writing on opinala, josta voi valmistua lukuisissa yliopistoissa Suomen ulkopuolella, mutta Suomessa vain Jyväskylän yliopisto on mahdollistanut alan syventävät opinnot.
Kesäkuun alkupuolella Jyväskylän yliopisto kuitenkin ilmoitti haluavansa lakkauttaa kirjallisuuden pääaineopinnot ja Wolmar Schildt kääntyi jälleen haudassaan, kuten on tehnyt jo monta kertaa. Myös muualla kirjallisuuden opiskelua juntataan alaspäin. Esimerkiksi Helsingin yliopistossa kotimainen ja yleinen kirjallisuus yhdistetään pohjoismaisen kirjallisuuden kanssa yhdeksi isoksi aineeksi ja yleisen kirjallisuuden professuuria pidetään turhana. Miten tässä näin kävi? Miksi suomalaisuuden perusta, kirjallisuus, on yhtäkkiä yliopistoille riippa?
Kun idea Suomen itsenäisestä valtiosta syntyi, juuri suomenkielinen kirjallisuus nähtiin olennaisena osana kansakunnan perustaa. Tuolloin yliopisto-opetus oli ruotsinkielistä ja kirjailijakuntamme kirjoituskieli oli ruotsi. Asiaan oli saatava muutos: kansakunta tarvitsi selkärangakseen äidinkielellään kirjoitettua kirjallisuutta ja sitä varten kustantamoja. Suomenkielisen kirjallisuuden synty kulki käsi kädessä maan itsenäistymisprosessin kanssa.
