Arvio: Kummatukkainen tyttö vaatii innostuneen lukijan
David Foster Wallacen novellikokoelman kikkailu vaikuttaa välillä teennäiseltä.
Metamoderni on muodikas termi. Metamodernismin on ajateltu korvaavan vanhentuneena pidetyn postmodernin aikakauden.
Metamodernismi on suomennettu uusvilpittömyydeksi. Ihminen ei halua enää olla kyyninen ja ironisen ivallinen vaan yhä uudestaan viaton.
Kirjailijoista metamodernisteiksi on luettu muun muassa David Foster Wallace. 46-vuotiaana itsemurhan tehnyt Wallace kirjoitti jo vuonna 1993, että ironia, teosvarkaudet ja pakkomielteinen viittailu muiden teoksiin häviävät.
Kummatukkainen tyttö on kahdesta novellikokoelmasta suomennettu valikoima. Wallace itsekin oli aikanaan ankara postmodernisti: vielä vuonna 1989 julkaistussa Girl with Curious Hair -kokoelmassa hän viittailee muiden kirjailijoiden teoksiin, käyttää ironiaa siekailematta ja on osoittelevan piittaamaton konventioista. Ilmeisesti jotain on tosiaan muuttunut: nyt nuo tekstit vaikuttavat vanhentuneilta. Niminovellissa ratsastetaan Brat Packiksi kutsuttujen Ellisin, McInerneyn ja Janowitzin 1980-lukulaisella kirjallisuudella, piruilevaa pastissia tehden. Osasta Wallacen tekstejä tulevat mieleen monien kuvataiteilijoiden väritutkielmat.
Valikoiman toiseen osaan on nostettu novelleja vuoden 2004 Oblivion-kokoelmasta. Wallace tekee täydellisen ruumiinavauksen ihmisen havainnointiin, tunteisiin ja reaktioihin, ehkä juuri sillä metamodernistisella vilpittömyydellä. Esimerkiksi Vanhassa kunnon neonissa Wallacen vatkaaminen saavuttaa jo järisyttävät (unettavat) mittasuhteet.
