Nyt se on tutkittu: Näin oppilaat ja vanhemmat kiusaavat opettajia

Peruskoulussa solvaukset ja haistattelut ovat jo arkipäivää.

kiusaaminen
Teksti
Lauri Seppälä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Oppilaiden välistä kiusaamista on tutkittu kohtuullisen paljon eri tieteenaloilla. Sen sijaan kiusaamissuhteita, joiden osapuolet ovat eritasoisessa asemassa koululaitoksessa, on tutkittu varsin vähän.

Nyt tällä saralla vastauksia tarjoaa Jyväskylän yliopiston tutkija Teemu Kauppi väitöskirjatutkimuksessaan, joka tarkistettiin toukokuussa.

Kaupin kyselytutkimukseen vastasi 215 peruskoulun opettajaa eri puolilta Suomea. Heistä 70 oli kokenut, että oppilaat kiusaavat, ja 78, että kiusaajina ovat oppilaiden vanhemmat.

Oppilaiden opettajiin kohdistama kiusaaminen ilmeni sekä sanallisena että sanattomana viestintänä. Opettajat arvioivat usein, että heitä kiusanneet oppilaat kiusasivat koulussa myös muita oppilaita.

”Tyypillisimpiä opettajiin kohdistuneen kiusaamisen muotoja olivat oppilaiden hävyttömät ja asiattomat kommentit, yhteistyöstä kieltäytyminen ja toistuva valehtelu opettajalle”, Kauppi kertoo.