Puhtaan öljyn lähteillä
Metsät ja pellot voi laittaa kasvamaan bioenergiaa. SK selvitti, miten Suomesta tehdään öljymaa.
Suomi, tuhansien öljylähteiden maa.
Ei, ei porauslauttoja Itämerellä tai pumppaustorneja Pohjanmaalla, vaan pieniä ja suuria jalostamoita, jotka valmistavat pellon, metsän ja jätteiden biomassasta öljyä autoihin, maatalouskoneisiin ja talojen lämmitykseen.
Suomi on pysynyt bioöljyn takapajulana, mieluummin on tehty edullista sähköä ja lämpöä suurissa voimaloissa. Nyt Valtion teknillinen tutkimuskeskus VTT arvioi, että vuonna 2015 jo kymmenen prosenttia liikenteen polttoaineista voisi olla biodieseliä ja -bensiiniä.
Se on 500 000 tonnia öljyä uusiutuvista luonnonvaroista, viiden kookkaan raakaöljytankkerin lasti.
Neljännes pelloista öljyksi
Alussa oli pelto, rypsi ja biolöpö.
Suomessa kourallinen autoja, työkoneita ja öljykattiloita toimii jo nyt keltaisella rypsienergialla. Rypsin siemenistä erotetaan öljy ja rehuvalkuainen puristamalla. Sen jälkeen öljystä poistetaan glyseroli. Lopputuote on biodiesel, tekniseltä nimeltään rypsimetyyliesteri, RME.
Monet kasvi- ja eläinkunnan öljyt soveltuvat biodieselin raaka-aineiksi. Bioetanolia taas syntyy ohrasta ja sokerijuurikkaasta. Se käy bensasta tai sen lisäaineesta.
Peltojen tulevaisuutta pohtinut työryhmä arvioi hiljattain, että lähes neljännes peltoalasta, puoli miljoonaa hehtaaria, olisi mahdollista irrottaa energiakasvien viljelyyn: 250 000 hehtaaria rypsille, 160 000 ohralle ja 100 000 ruokohelvelle.
Hehtaarin rypsipellosta saadaan keskimäärin 500 litraa biodieseliä, ohrahehtaarilta tuhat litraa bioetanolia. Bioöljyjen tuotantoa voidaan kasvattaa hyödyntämällä myös elintarviketeollisuuden jätteitä ja ravintoloiden kierrätysrasvoja.
Toistaiseksi koskemattomin – ja suurin – öljylähde on metsä.
VTT on käynnistämässä pientä koelaitosta, jossa hakkuutähdettä kaasutetaan 900 asteen lämpötilassa vedyksi ja hääksi. Kaasut puhdistetaan ja syntetisoidaan biodieseliksi. Tähteen lisäksi prosessiin kelpaavat pellolla kasvatettavat ruokohelpi ja paju.
Toisen sukupolven kaasutuslaitos on kallis, 150 miljoonan euron investointi. On kaavailtu, että ensimmäinen kaupallinen tuotantolaitos toimisi Suomessa vajaan kymmenen vuoden kuluttua. Se jalostaisi 150 000 tonnia biodieseliä vuodessa.
Yhteensä saman verran voisi biopolttonesteitä saada rypsi- ja ohrapelloilta.
Talo lämpiää rypsillä
Biodieselin pioneerit ovat valmistelleet Suomen öljyntuotannolle hajautetun mallin.
Se näyttää tältä:
Suomen Teksas sijaitsee keltaisten rypsivainioiden alueella, maan etelä- ja keskiosissa. Maaseudulle perustetaan satoja mikrojalostamoita. Markkinoille on jo nyt kehitetty reilut 20 000 euroa maksava prosessilaitteisto, joka mahtuu autotalliin tai pakettiautoon.
Yhden yksikön päivätuotanto on 400 litraa, noin satatuhatta litraa vuodessa. Nykyistä satoisammilla rypsilajikkeilla öljyä irtoaa vielä enemmän.
Vilja-Suomen isännät vaihtavat maatilan kevyen polttoöljyn bioöljyyn. Nykyinen öljysäiliö ja -kattila kelpaavat, vain polttimen palopää uusitaan. Tilan kuivuri, puimuri, traktori ja autot toimivat Salatölillä, salaattiöljyllä, kuten saksalaiset rypsidieseliä kutsuvat.
Ylimääräinen bioöljy myydään suoraan tilalta naapuruston öljylämmitystaloille ja autoilijoille.
Lähidiesel nostaa maatilojen energia- ja rehuomavaraisuutta sekä jalostusastetta. Rypsistä käytetään kaikki: siemenet öljynä, valkuainen rehuna, korsi ja glyseroli energiana.
Biodieselin valmistus alkaa kannattaa, kun ostovalkuaista ja -polttoainetta tarvitaan vähemmän. Samalla syntyy tuloja ja työtä, pienyrittäjyyttä.
Leipä tulee yhä pellolta – mutta aiempaa enemmän öljynä ja sen sivutuotteina.
Hinta ratkaisee
Valtion öljy-yhtiö Neste Oil käynnistää biodiesellaitoksensa Porvoon Sköldvikissä keväällä 2007.
Yhtiö ei vielä ole päättänyt, mitä raaka-ainetta uusi laitos käyttää. Hinta kuitenkin ratkaisee, suomalainen rypsiöljy on selvästi kalliimpaa kuin malesialainen palmuöljy tai englantilainen eläinrasva.
Neste Oil rakentaa biodiesellaitoksen viennin varaan. Euroopan markkinat vetävät enemmän kuin jalostajat pystyvät tuottamaan.
Valtion kamreereilla onkin paperilla vaikea yhtälö:
Entä jos Neste Oil jalostaa malesialaisesta palmuöljystä biodieseliä, joka myydään tankattavaksi autoihin Saksan moottoriteillä?
Valtion biopolttoaineille kaavailema verohelpotus valuisi rajojen ulkopuolelle. Samoin kävisi biodieselin käytöstä syntyvälle kasvihuonekaasujen leikkaukselle.
Useassa maassa bioöljyn tuotantoa on työnnetty liikkeelle poistamalla siltä valmistevero. Valtiovarainministeriön laskelmien mukaan biolöpön ja -bensan täysi verotuki maksaisi 170 miljoonaa euroa, jos halutaan, että liikenteen polttoaineista EU:n suosittelema 5,75 prosenttia olisi biopohjaisia vuonna 2010.
Verotukea ei voi kohdentaa vain kotimaisille viljelykasveille, eikä Neste Oilia voi velvoittaa ostamaan rypsiöljyä Suomesta.
Pienille öljynjalostajille verovapaa hinta on merkittävä kilpailuetu – ainakin jos biodiesel myydään autojen polttoaineeksi. Lämmityksessä ongelmaa ei ole, sillä siinä rypsidieseliä voi jo nyt käyttää verottomasti.
Paikallisia biodieselkauppiaita kiinnostaa kuitenkin löpön vähittäismyynti. Syy on sama kuin suuryhtiöllä: raha.
Dieselin tankkihinta veroineen on euron korvilla litralta, lämmitykseen käytettävästä kevyestä polttoöljystä saa vain 50 senttiä litralta.
Kuka takaa laadun?
Valtio voi käyttää myös toista tehokasta ohjauskeinoa, pakkolakia.
Lailla voidaan määrätä, että Neste Oilin ja pienjalostajien on sekoitettava 3-5 prosenttia biodieseliä tavallisen löpön joukkoon. Tässä vaihtoehdossa laskun maksavat autoilijat dieselin korkeampana mittarihintana.
Pakkolaki sopii valtiolle – ja valtionyhtiölle.
Nykyiseen polttoaineeseen voi lisätä viisi prosenttia biodieseliä tai bioetanolia ilman, että autoja tai jakeluverkostoa tarvitsee muuttaa. Neste Oil hyötyy taloudellisesti eniten, kun vielä harvinaista bio-osaa sekoitetaan tavallisen dieselin joukkoon.
Pakkolaki pelottaa pientuottajia.
Biodiesel olisi ensin kuljetettava suurelle jalostamolle sekoitettavaksi ja sitten ajettava takaisin maatilalle. Lähidiesel menettäisi kilpailukykynsä. Hajautetun mallin edullisuus euroissa ja päästöissä perustuu juuri siihen, että öljy tuotetaan, kulutetaan ja jaetaan lähes traktorinkantaman sisällä.
Joissain uusissa automalleissa biodieseliä ja -etanolia ei tarvitse sekoittaa perinteiseen polttoaineeseen, sitä voidaan käyttää puhtaana. Maaseudulla lähidieseliä halutaan käyttää autoissa suurina pitoisuuksina, koska silloin säästytään polttoaineiden sekoittelulta.
Neste Oil ei koe mikrojalostamoja kilpailijoikseen, mutta Porvoossa kysytään, kuka varmistaa ja valvoo, että lähidiesel on kaikkialla laadukasta. Öljy-yhtiön mukaan Saksassa rypsidiesel on menettänyt asemiaan laatuvaihtelujen takia.
Pörssiyhtiö haluaa varjella biodieselinsä mainetta.
Hajautetun mallin kannattajat muistuttavat, että rypsipohjaiselle dieselille on jo olemassa laatustandardit. Alan tuottajat kehittävät sille myös omavalvontajärjestelmää.
Öljynjalostamo kuusen alle
Öljyn ympärille kietoutuu aina poliittinen peli – myös Suomessa.
Jääkö valtionyhtiölle monopoli biopolttonesteisiin vai voivatko kuluttajat päättää, tankkaavatko he mieluummin lähidieseliä kotinurkillaan?
Neste Oililla on puolustajansa. Valtionyhtiö, valtion keskeiset virkamiehet ja valtion tutkimuslaitokset puhuvat samaa kieltä.
Viljelijöiden ja maakuntien löpömiesten tutkimusrahoitus on kiven alla, pioneerityötä on tehty omalla riskillä talkoovoimin.
Biopolttonesteiden hajautettu tuotanto vaatii kehittyäkseen myös eri hallinnonalojen virkamiesten ja ministerien yhteistyötä. Lähidiesel on yhtä aikaa energia-, ympäristö-, vero-, työllisyys- ja aluepolitiikkaa.
Liikenteen biopolttoaineiden tuotantomahdollisuuksia selvittävä työryhmä julkistaa esityksensä helmi-maaliskuun vaihteessa.
Öljytoran sijaan myös sopu on mahdollinen.
Pienet, alle satatuhatta litraa tuottavat maatilajalostamot voitaisiin vapauttaa valmisteverosta. Tätä keinoa on käytetty virvoitusjuomateollisuudessa.
Lakiin voitaisiin myös sallia poikkeuksia. Dieselin biopitoisuuden ei tarvitsisi aina olla sama, se voisi joustaa alueen, polttoaineen laadun tai vuodenajan mukaan.
Lähidieselin kehittelijät sanovat, että valmistus jatkuu, vaikka valtio tarttuisi pakkolakiin. Sitten biodieseliä tuotettaisiin vain omaan käyttöön niin kuin pontikkaa ennen vanhaan.
Pimeästi korpimetsien suojissa.
Teksti Petri Pöntinen
SK 8/2006