Sdp:n hallitustie taisi katketa käytännössä jo keskiviikkona

Uutisanalyysi: Yhteiskuntasopimuksen kaatuminen selittänee Sdp:n joutumisen oppositioon.

Antti Rinne
Teksti
Matti Simula
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Sdp:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Antti Rinne vaikutti erittäin pettyneeltä torstaina, kun tuleva hallituksenmuodostaja, keskustan puheenjohtaja  oli julkistanut ratkaisunsa. Juha Sipilä valitsi puolueensa hallituskumppaneiksi perussuomalaiset ja kokoomuksen.

Eduskuntavaaleissa neljänneksi sijoittuneen Sdp:n tie vei oppositioon.

”Sosiaalidemokraatit olisivat halunneet olla mukana kantamassa vastuuta omien arvojensa pohjalta”, Rinne sanoi alkuillasta.

Tuskin erehtyy, jos veikkaa, että Sdp:n joutuminen oppositioon sinetöityi jo keskiviikkoiltana. Tuolloin kävi selväksi, ettei Sipilän suuri tavoite, hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen välinen yhteiskuntasopimus toteudu.

Sipilä oli varmasti laskenut paljon sen varaan, että demarit olisivat saaneet ay-liikkeen suostumaan yhteiskuntasopimukseen. Jos sopimus olisi syntynyt, Sdp:tä olisi tarvittu hallituksessa sopimuksen toteuttamisen takuupuolueeksi.