Vaikka usko horjuu, Herran huone on tärkeä paikka
Kirkon sanoma saattaa kaikua kuuroille korville, mutta kirkko on silti paikka, jonne ihmiset kokoontuvat, kun heidän elämässään tapahtuu jotain merkittävää. Katso kuvakooste tilaisuuksista, joita kirkossa järjestetään.
Anne Jokisesta tuli rouva Niemi Espoon tuomiokirkossa. Hän halusi ”kunnon kirkkohäät”, vaikka uskonasiat eivät olekaan tärkeitä.
Kirkkoherranvirasto on lähellä tuomiokirkkoa, Espoonjoen toisella puolella.
Se muistuttaa tuomiokirkkoa vaikka on aivan uusi, punatiilinen toimistotalo. Mutta siinä on jyrkkä harjakatto, niin kuin kirkossa.
Marjatta Laitisen työhuone on täällä. Laitinen on Espoon tuomiorovasti. Aikamoinen titteli.
Virastossa tarjotaan vaalikahveja, sillä Laitiselle valitaan juuri seuraajaa. Laitinen jää helmikuussa eläkkeelle, ”vähän haikeana”.
Omaan kuppiinsa Laitinen laskee teetä. ”Join aikani kahvia”, hän sanoo.
Tuomiorovastinvaaliin saisi osallistua lähes 35 000 Espoon tuomiokirkkoseurakunnan jäsentä, mutta vain vajaat tuhat äänestää. Seurakunnan asiat eivät kiinnosta.
Sepä se. Kun Laitinen valmistui teologiksi 1969, reilusti yli 90 prosenttia suomalaisista kuului kirkkoon. Nyt osuus on laskenut 81,7 prosenttiin. Neljän viime vuoden aikana kirkko on menettänyt enemmän jäseniä kuin koskaan aikaisemmin, yli 130 000 ihmistä.
Kirkosta on helppo lähteä. Ennen piti käydä papin puheilla, mutta nyt riittää vapaamuotoinen kirje seurakunnalle. Tai pelkkä hiiren klikkaus. Tampereen vapaa-ajattelijat on viisi vuotta ylläpitänyt internetsivustoa, jonka kautta voi erota vaivatta. Sivusto oikein kannustaa siihen. Eroamalla joulukuussa säästät vuoden 2009 kirkollisveron. Eilen erosi 143.
Keskituloinen suomalainen maksaa vuodessa reilut 200 euroa kirkollisveroa.
”Yleensä syyksi ilmoitetaan raha”, Laitinen sanoo. ”Mutta varmaan siihen liittyy yhä enemmän vakaumuskin. Ettei tällä asialla ole enää mitään merkitystä.”
Kaikesta muusta on tullut tärkeämpää, kaikesta ”ulkoisesta”, Laitinen sanoo.
”Ja kun ulkoisesti menee hyvin, tulee illuusio, että pärjää omillaan. Ei tässä tarvita mitään yhteisöä, ei mitään Jumalaa.”
Hän on hyvin äidillinen. Hän puhuu hitaasti ja lempeästi, paksu harmaa tukka kehystää kasvoja.
”Kun on itte löytänyt kirkosta ja hengellisestä yhteisöstä niin paljon hyviä asioita. Toivois että muutkin löytäisivät”, hän sanoo.
Mutta eivät vain näytä löytävän. Todella harva suomalainen käy kerran viikossa jumalanpalveluksessa. Yli puolet ei käy edes kerran vuodessa.
Ja juuri jumalanpalveluksessa voisi saada ”viikoittaisen kokemuksen siitä, että ei ole yksin”, Laitinen sanoo.
Lohduton hän ei kuitenkaan ole. Ei ollenkaan. Kirkolliset toimituksetkin ovat jumalanpalveluksia, ainakin kirkon kannalta. Niissä suomalaiset sentään vielä käyvät ja niiden vuoksi ylipäänsä kuuluvat kirkkoon. Ristiäisten ja konfirmaatioiden, häiden ja hautajaisten.
”Niissäkin puhutaan Jumalan kanssa, rukoillaan, pyydetään siunausta. Kuunnellaan mitä Jumala tahtoo sanoa”, Laitinen sanoo.
Siksi nekin ovat jumalanpalveluksia. Ainakin kirkon kannalta.
Teksti
Elina Järvinen
Kuva
Kaisa Rautaheimo
Lue lisää SK:sta 51-52/2008.
Siirry kuvakoosteeseen
Viikon puheenaihe
Miksi kirkon sanoma ei puhuttele?