Ankaraa aritmetiikkaa
Työpaikkatavoitteita on helppo esittää. Kaikki muu niissä onkin vaikeaa, kirjoittaa Juhana Vartiainen.
Nyt käytyjen ja edellisten vaalien yhteydessä ja menneellä hallituskaudellakin on esitetty hulppeita tavoitteita työllisyyden lisäämisestä. Tavoitteista puhutaan usein myös niin, että halutaan lisätä ”työpaikkoja” esimerkiksi sadallatuhannella. Suomen Keskusta julkisti 31.tammikuuta strategisen hallitusohjelmatavoitteensa, jonka mukaan Suomeen pyritään luomaan 200 000 yksityisen sektorin työpaikkaa.
On hyvä, että tällaisia velvoittavia tavoitteita asetetaan mutta ne pitää määrittää täsmällisesti ja niiden kanssa pitää olla varovainen. ”Työpaikkojen” lisääminen tai luominen jollain tuhatmäärällä ei oikeastaan ole eksakti tavoite.
Ei ole selvää, miten ”työpaikka” edes määritellään eikä tilastoviranomainen mittaa työpaikkojen määrää vaan työsuhteissa olevien työllisten määrää. Tilastokeskus toki lausuu kotisivullaan: ”Alueella työssäkäyvät muodostavat ns. työllisen päiväväestön, jonka määrää voidaan pitää mittarina alueen työpaikkojen määrälle.” Olisi joka tapauksessa parempi puhua työllisten määrän kasvusta ja oletan että ”työpaikkojen” määrään sidotut poliittiset tavoitteet itse asiassa tarkoittavat tätä.
Yksityisen sektorin työsuhteista tuhoutuu vuosittain noin 10 prosenttia eli noin 150 000. Jossain hyvin triviaalissa mielessä voi siis ajatella, että vaikkapa neljän vuoden hallituskauden aikana myös ”syntyy” noin 600 000 työsuhdetta (”työpaikkaa”), mutta yksikään poliitikko ei sentään ole lähtenyt kehumaan itseään tällaiseen tietoon vedoten. Jos yksityisen sektorin työllisyys polkee suunnilleen paikallaan tai laskee vain hieman – kuten viime vuosina on tapahtunut – tuhoutuneiden ja syntyneiden työpaikkojen (työsuhteiden) määrä on tietysti samaa luokkaa.
