Taistelu Talvivaarasta
Markku Heikkinen tallensi tarinan pienestä ihmisestä ja valtavasta kaivoksesta.
Kun Markku Heikkinen muutti Kajaaniin vuonna 2011, hänen tarkoituksenaan oli tehdä dokumenttielokuva kongolaisperheestä Kainuussa. Talvivaaran kaivoksen kriisi tunki kuitenkin aiheeksi melkein väkisin.
Ensin Talvivaarasta puhuttiin paikallisissa baareissa: epämääräisistä toimintatavoista, vaaratilanteista, ympäristönormien rikkomisesta. Lopullisen kimmokkeen elokuvalle antoi ympäristövaikutusten arviointitilaisuus, joka järjestettiin, kun kaivoksen kipsisakka-allas oli alkanut vuotaa ja ongelmat tulvahtivat laajempaan julkisuuteen.
”En ollut koskaan nähnyt, että tavalliset pohjoisen ihmiset olisivat olleet niin hereillä ja niin tosissaan mukana yhteiskunnallisessa keskustelussa. Heidän asiantuntemuksensa ja sitoutumisensa teki minuun vaikutuksen”, Heikkinen kertoo.
Dokumentin tie oli kuitenkin mutkikas kuin sen kohteena olevan kaivoksen taival. Jo luvatut tuotantotuet menetettiin, kun ensimmäinen tuottaja joutui jättämään hankkeen kesken. Uusien rahoitusneuvottelujen aikana kävi ilmi, että aihe oli alkanut kiinnostaa muitakin, ja liikkeellä oli puolenkymmentä ryhmää.