Yllättävän moni kolmekymppinen mies on käynyt vain peruskoulun
Korkeasti koulutetut ovat edelleen hyvin työllistettyjä muihin verrattuna.
Suomessa on hämmästyttävän paljon ihmisiä, jotka eivät ole hankkineet peruskoulun jälkeistä tutkintoa.
Pelkän perus- tai kansakoulun käyneitä ei ole pelkästään ikäihmisten sukupolvissa. Evan raportin mukaan 30-vuotiaista miehistä melkein viidenneksellä ja naisista kymmenesosalla ei ole peruskoulun jälkeistä tutkintoa. 40-vuotiailla osuudet ovat suunnilleen samat.
Tutkintojen puute ei ole automaattinen tie syrjäytymiseen, vaan työssäkäyvissä on satojatuhansia pelkän peruskoulun käyneitä. Tilastollisesti koulutuksen puute vaikuttaa kuitenkin koko työuraan alusta loppuun.
Nykyisin tilanne on entistä hankalampi, sillä vähiksi käyvistä perusasteen työpaikoista käydään paljon kovempaa kilpailua kuin aiempina vuosikymmeninä.