Apartheidia ranskalaisittain
Nicolas Sarkozy puhui roskasakin putsaamisesta Kärcherillä, kirjoittaa Helena Petäistö.
Keväällä 1991 kävin ikimuistoisen keskustelun presidentti François Mitterrandin neuvonantajan Jacques Attalin kanssa. Attali tiesi, että olin asunut Ranskassa jo aiemmin, ja kysyi, oliko maa mielestäni muuttunut kymmenessä vuodessa.
Oli pakko vastata: ”Kyllä, ihmisistä on tullut aiempaa aggressiivisempia ja varovaisempia.” Rohkenin kysyä: ”Miksi avasitte kaikki ovet ja ikkunat vuonna 1981 pohjoisafrikkalaisille?” En saanut vastausta, vain olankohautuksen: ”C’est trop tard. Nyt on myöhäistä.”
Tuskin Attali silloin arvasi, kuinka hirvittävän oikeaan vastaus osui. Eihän silloin osattu edes kuvitella minkäänlaisen ääri-islamilaisuuden pesiytymistä maahan. Siinä missä syyskuun 11. päivän tekijät tulivat Yhdysvaltain rajojen ulkopuolelta, Ranskan tammikuun 11. päivän terroristit olivat kotikutoisia. Niin kuin Britanniankin attentaattien tekijät. Aiemmin Ranska oli kansojen sulatusuuni Yhdysvaltain tavoin. Muslimien kanssa se on kuitenkin epäonnistunut.
Kun pohjoisemmassa Euroopassa alettiin automatisoida teollisuutta 1970-luvulla, Ranska valitsi helpomman tien tuomalla halpaa työvoimaa entisistä siirtomaistaan. Työhön perustuvan siirtolaisuuden luonne muuttui, kun sosialistipresidentti Mitterrand toteutti laajamittaiset perheiden yhdistämiset.
