Hätä on yhteinen
Ebolaa ei pysäytetä rajoja pystyttämällä, kirjoittaa Mika Aaltola.
Susan Sontag – yksi terävänäköisimpiä Yhdysvaltalaisia yhteiskunnallisia ajattelijoita – totesi aidsin olleen epidemiana ”ideaalisen selvämerkityksellinen”. Hänen näkemyksensä oli, että ”höystämme” vaarallisen tartuntataudin: Projisoimme siihen oman aikamme pelkoja ja vihamielisyyksiä. Mitä laajemmin tämä onnistuu, sitä selvempi ja rajumpi on taudin poliittinen käyttöarvo.
Tautikieli on usein rajojen rakentamisen, eristämisen ja etäännyttämisen väline. Aids lokalisoitiin Afrikkaan, se seksualisoitiin homoyhteisöön ja rodullistettiin ihonvärin perusteella. Se sovitettiin aikansa maailmanpolitiikkaan. Neuvostopropagandassa aids ideologisoitiin länsimaisen elämänmuodon rappioon.
Nyt ebola lokalisoidaan Afrikkaan. Siihen liitetään etnisiä piirteitä. Monissa tulkinnoissa ebola symbolisoi primitiivistä elämänmuotoa. Ebola tarjoaa myös mahdollisuuden vahvoihin tuntemuksiin oman yhteiskunnan immunisoivasta edistyksellisyydestä.
Ebola-virus on hyvin älykäs. Sillä on kyky käyttää lentoliikennettä hyväkseen hypätessään modernin elämän päävaltimoita pitkin keskeisiin solmukohtiin ja pidemmälle. Aikaisemmat ebolaepidemiat tappoivat uhrinsa syrjäisiin kyliin nopeammin kuin he ehtivät liikkua. Nyt infrastruktuurin rakentamisen myötä maailman syrjäseudut ovat linkittyneitä alueellisiin keskuksiin. Ebola on vaarallinen, koska sen leviämiskanavia ovat kuumeisesti globalisoituvan maailman perustoiminnot, kuten lentoliikenne. Saman uhkakuvaluokan saavutti sars keväällä 2003.
