Talvisodan kasku: Sotamiehet viisi vuorokautta ilman unta maakuopassa – sitten tuli mitta täyteen
Talvisota SK:n sivuilla: Näin kerrottiin neljän väsyneen miehen taistelusta etulinjassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Kasku on julkaistu ensi kerran Suomen Kuvalehdessä 6/1940 (ilm. 10.2.1940).
Eräs haavoittunut suomalainen sotilas kertoili olleensa yhtäjaksoisesti viisi vuorokautta maahan kaivautuneena etulinjoilla. Koko ajan olivat ryssät pitäneet vireillä tykkitulta, joten ahtaassa maakuopassa ei ollut puhettakaan nukkumisesta.
Lopulta päättivät toverit, heitä oli siinä ”korsussa” neljä miestä, lähteä vaimentamaan sen vihollisen patterin, joka pahiten häiritsi poikiemme rauhaa.
Hämärän turvissa onnistuivat pojat pääsemään noin viidenkymmenen metrin päähän vihollistykistä, jonka äärellä hääräili parikymmentä iivanaa.