Pieni postimerkki on nyt meidän sodankäyntivälineemme
Talvisota SK:n sivuilla: Isänmaanpostimerkki maksoi neljä markkaa. Puolet siitä meni puolustusvoimille.
Juttu on julkaistu ensi kerran Suomen Kuvalehdessä 2/1940 (ilm. 13.1.1940).
Näinä päivinä lasketaan liikkeeseen ns. isänmaanpostimerkki, jonka hinta on 4 mk. Postimerkin postiarvo on kuitenkin vain 2 mk, kun taas toinen 2 mk sen hinnasta menee valtiolle puolustustoimenpiteistä aiheutuviin menoihin.
Aloite tällaisen postimerkin painattamiseksi tehtiin eräiden yksityisten taholta, jotka kääntyivät ehdotuksineen kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön puoleen.
Ehdotus saikin suopean vastaanoton, ja asia valmisteltiin sitten posti- ja lennätinhallituksessa. Postimerkin piirtäminen uskottiin taiteilijatar Signe Hammarsten-Janssonille, joka on piirtänyt useammat muutkin nykyisin käytössä olevat postimerkkimme. Postimerkin luonnokseen lukijat ovat jo tutustuneetkin: siinähän on leijonan pää ja ylälaidassa sanat : Isänmaa. Fosterlandet.