Arvio: Uuno Turhapuro -huumori on kirjallisessa muodossa vain elämää
Tommi Aition leppoisa suurmiesparodia jää tylsähköksi lukukokemukseksi.
Keskustelufoorumi Punk in Finlandin viestiketjussa ”Virheet ja muut omituisuudet Uuno Turhapuro -elokuvasarjassa” tarkkaavaiset katsojat iloitsevat epäloogisuuksista sarjan elokuvien välillä. Miten automekaanikot Härski-Hartikainen ja Sörsselssön voivat yhdessä elokuvassa olla Uunon lapsuudenkavereita maaseudulta, jos toisessa elokuvassa Uuno tapaa heidät ensi kerran muutettuaan Helsinkiin?
Lyhytjänteisesti naurattavaa sarjaa ei tietenkään ole tehty ehjäksi kokonaistarinaksi. Jotain sellaista voi rakentaa, jos yhdistää farssien juonet ja unohtaa ristiriidat. Spede-elämäkerran kirjoittaneen Tommi Aition Uuno Turhapuro: Elämä on tällä kaavalla syntynyt Suomen suosituimman komediahahmon henkilöhistoria.
Kotisohvalla viihtyvä Uuno ei ole Aitiolle ensisijaisesti Vesa-Matti Loirin hahmo vaan jotain todempaa. Kirja on leppoisa suurmiestarinan parodia. Puuttuu vain ”ihminen myytin takana”. Akateemisten Uuno-tutkimusten siteeraus ja filmografiset faktat tuovat kokeiluun perinteisen tietokirjan makua.
Aitio löytää juonenkäänteiden takaa kaupungistumista, nousukausia ja lamaa sekä muita kansallisen historian kuvioita. Suurin osa niistä ei ole siellä sattumalta. Muisti palailee pätkittäin -omaelämäkerrassaan sarjan vakituinen ohjaaja-kirjoittaja Ere Kokkonen linjasi, että Uunon on oltava ”kiinni ympäröivässä yhteiskunnassa ja inhimillisissä heikkouksissa”.
Uuno Turhapuro: Elämän idea on hauskempi kuin lukukokemus. Suvereenin vetelehtijän vaiheet viihdyttävät lähinnä silloin, kun ne aktivoivat elokuvamuistoja. Ehkä kohdeyleisöä ovat Uuno-entusiastit, joita kiinnostaa kerrata sankarin seikkailuja kotisohvallaan uudessa asennossa, katse kuvaruudusta kirjaan käännettynä.
