Vapaudenpatsas olisi palasina ilman joukkorahoitusta

Nykyään alan sääntelyssä piilee paljon ongelmia – Suomessa ja muualla Euroopassa.

EU-direktiivit
Teksti
Mikko Huotari
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Vapaudenpatsas olisi jäänyt pystyttämättä ilman joukkorahoitusta. Ranskan lahjoittama patsas oli osina New Yorkissa vielä kesällä 1885, koska jalusta puuttui.

Amerikkalaisten vastuulle jäänyt graniittijalustan rakentaminen ei edennyt. Varainkeruukomitea ei ollut saanut tarpeeksi rahaa kasaan. New Yorkin kuvernööri kieltäytyi antamasta hankkeelle kaupungin varoja.

Lehtikustantaja Joseph Pulitzer käynnisti The New York World -lehdessä varainkeruukampanjan, ja jalustalle löytyi yli 160 000 lahjoittajaa. Yli kolme neljäsosaa lahjoituksista oli dollaria pienempiä. Patsas pystytettiin lokakuussa 1886.

 

Joukkorahoitus on nykyisessä muodossaan kasvanut buumiksi 2000-luvulla.