Koulukiusaaja on usein suosittu oppilas
Kiusaajasta ei oikeasti pidetä, mutta hän on hierarkian huipulla.
Usein kuultu psykologisoiva selitys koulukiusaamiselle on, että kiusaaja peittää ilkeydellään omaa huonoa itsetuntoaan. Yritys nähdä kiusaaja säälittäväksiä ja heikoksi varmastikin tarkoittaa hyvää, se voi hetken lohduttaa uhria.
Todellisuudessa kiusaajalla kuitenkin on usein hyvä itsetunto.
”Koulukiusaajan stereotyyppi oli aiemmin fyysisesti vahva, mutta muuten impulsiivinen, huonosti sopeutunut ja syrjäytynyt nuori poika”, toteaa Claire Garandeau väitöskirjansa esipuheessa. Garandeau väitteli toukokuussa Turun yliopistossa koulukiusaamisen psykologiasta.
Jos koulukiusaamisen taustalla olisivat kiusaajan heikot sosiaaliset taidot, impulsiivisuus tai heikko itsetunto, kiusaajaa kannattaisi yrittää ymmärtää. Opettamalla kiusaajalle sosiaalisia taitoja tai vahvistamalla impulssikontrollia ja itsetuntoa kiusaajan ei tarvitsisi turvautua fyysiseen ja verbaaliseen aggressioon.
Tutkimukset vahvistivat tätä käsitystä 1990-luvun lopulle asti. Kiusaajat eivät ole vertaisryhmässään erityisen pidettyjä. Käsitys kuitenkin tarkentui, kun tutkijat erottivat käsitteellisesti kaksi asiaa: kuinka pidettyjä ja kuinka suosittuja he ovat.
