Ruuasta voi tulla pulaa - ilmastonmuutos iskee kovaa
Suomessa metsien kasvu kiihtyy ja vesien laatu saattaa heikentyä.
Viljelykasvien sadot eivät riitä ruokkimaan maailmaa vuonna 2050. Ilmastonmuutoksen vaikutukset ruoantuotantoon vaihtelevat alueittain, mutta ne ovat pääasiassa kielteisiä, kävi ilmi hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n maanantaina julkaistusta raportista.
”Yleensä ottaen sadot ja ruoantuotanto henkeä kohti ovat kohentuneet viimeisten 40 vuoden aikana”, sanoo vanhempi tutkija Kaija Hakala maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta.
Tästä on kiittäminen parempia lannoitteita ja kasvilajikkeita sekä tehokkaampaa tuotantoa. Ilmastonmuutos kuitenkin tuo mukanaan lisää äärioloja, kuivuutta, kuumuutta ja rankkasateita, Hakala sanoo.
”Pohjoisille alueille lämpenevä ilmasto tuo aluksi myös hyötyjä muun muassa pitenevän kasvukauden mukana.”
Euroopassa ilmastonmuutos johtaa Alppien ja muiden vuoristojäätiköiden kutistumiseen, ja yhä suurempi osa ikiroudasta sulaa. Suomessa metsien kasvu kiihtyy. Kun maa on aiempaa pitempiä aikoja sulana syksyllä ja talvella, voi vesien laatu Suomessa heikentyä.