Meillä kaikilla on päässämme siivilä – Näin tieto lisää tappelua
Tutkimustieto ei enää ratkaise erimielisyyksiä.
Sikotaudilta, tuhkarokolta ja vihurirokolta suojaavalla MPR-rokotteella ei ole mitään yhteyttä autismiin, raportoivat yhdysvaltalaistutkijat lokakuussa 2015. Arvostetussa Pnas-tiedelehdessä julkaistu seurantatutkimus osoitti, ettei rokotettujen apinoiden aivoissa tai käyttäytymisessä ollut havaittavissa mitään eroa suhteessa rokottamattomiin verrokeihin.
Tulos ei ollut mikään tieteellinen jymyuutinen, samaan tulokseen on päädytty jo useita kertoja aiemminkin. Erityistä tuoreimmassa tutkimuksessa oli lähinnä se, että sitä oli rahoittanut rokotekriittinen SafeMinds-järjestö.
Ehkä rokotekriitikkojen itse rahoittama tutkimus riittää, asia on nyt selvä ja usein toistettu uskomus rokotteesta autismin aiheuttajana voidaan lopultakin kuopata?
Ei vaikuta siltä.
”SafeMindsilla on vakava huoli päätelmien pätevyydestä”, ilmoitti järjestö verkkosivullaan.