Näin Sipilän hallitus ajaa ”kovempia luontoarvoja” Metsähallitukseen

Yhteiskunnalliset velvoitteet ovat muodostuneet valtiolle ”menoaukoksi”.

Esa Härmälä
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Uusi metsähallituslaki mahdollistanee sen, että valtio myy yhä enemmän omistamiaan metsiä.

Tämä ilmenee 15. syyskuuta päivätystä lakiesityksestä, joka on Suomen Kuvalehden hallussa. Esitystä on valmisteltu maa- ja metsätalousministeriössä jo useamman vuoden ajan.

Lakiesitykseen on kirjattu, että Metsähallituksen yhteiskunnallisia velvoitteita ”täsmennetään”. Aiempi muotoilu siitä, että velvoitteet pysyisivät ennallaan, on pyyhitty pois.

Käytännössä Metsähallitus voi jättää vähemmälle huomiolle luonnon monimuotoisuutta, metsien virkistyskäyttöä, saamelaisten oikeuksia ja poronhoitoa koskevat asiat.

Esimerkiksi valtiovarainministeriö (VM) kirjoitti viime kesäkuussa lausuntokierroksella olleeseen esitykseen, että Metsähallituksen yleiset yhteiskunnalliset velvoitteet ovat muodostuneet valtiolle ”menoaukoksi”. VM totesi, että saamelaisten kotiseutualuetta koskevat erityissäännökset pitää jättää pois uudesta metsähallituslaista.