Iskuja turvapaikanhakijoita vastaan – ”Monet kokevat, että tilanne ei ole viranomaisten hallinnassa”
Ylilyönteihin ei ole aihetta, poliittisen johdon pitäisi rauhoitella kansaa, sanoo tutkija.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Mielenosoittajat heittivät kiviä avustustyöntekijää kohti ja ampuivat ilotulitteilla turvapaikanhakijoita kuljettanutta bussia 24. syyskuuta Lahdessa.
Väkivaltaiseksi riistäytyneeseen protestiin osallistui Ku Klux Klan -asuun sonnustautunut mies.
Vähän aiemmin samana iltana Kouvolassa mies heitti polttopullon hätämajoituskeskuksen ovelle.
Miten tilanne on päässyt kärjistymään näin pahasti?
Tutkijatohtori Tommi Kotosen mukaan aiheen ympärillä on ollut kiihkeä ja kahtia jakautunut keskustelu jo useamman viikon.