Yllätysuutinen: Ihmiskunnan moraali kohentuu

Tehtävä on yksinkertainen. Kun melkein kaikki ottavat rokotuksen, virus jää isännättömäksi ja kuolee. Sen jälkeen rokotuksetkin voidaan lopettaa.

Silti polio riehuu yhä. Aasiassa on surmattu rokottajia. Rokotusmoraali horjuu myös teollisuusmaissa. Länsi-Euroopassa tuhkarokon hävittämistä vaikeuttavat ihmiset, jotka boikotoivat rokotuksia.

Kohtuuhelppoa pitäisi olla myös monikulttuurisen yhteiskunnan rakentaminen. Riittää, että kulttuurikahnausten osapuolet luopuvat joukosta vanhoja tapoja, jotka ainoastaan tuottavat kärsimystä monille. Niitä ovat niin sanotut kunniamurhat, tyttöjen ympärileikkaus ja erimuotoinen syrjintä.

Käytännössä ohjelman toteuttaminen tuntuu vaikealta. Saksan liittokansleri Angela Merkel kohautti vuonna 2010 julistamalla, että maan ”Multikulti”-konsepti on ”absoluuttisesti epäonnistunut”. Sittemmin ksenofobia näyttää lisääntyneen entisestään.

Kykenemmekö edes tekemään mitään ilmastonmuutokselle, jonka hallinta vaatii myös rahallisia uhrauksia?

Massachusettsin teknologisen instituutin lehti MIT Technology Review selosti viime toukokuussa keskustelua ilmastopolitiikan etiikasta. Aineistoa oli vähän, koska ”tuskin olemme edes hipelöineet ilmastonmuutoksen moraalisia puolia”.

Lisätään veroparatiisit. Tax Justice Networkin mukaan yli puolet maailmankaupasta kulkee veroparatiisien kautta. Näin suuri veronkierto horjuttaa jo maailmantaloutta, mutta moraalinen vaikutus on merkittävin.

Suomesta valuu yritysten siirtohinnoittelun kautta veroparatiiseihin verohallinnon arvion mukaan 320 miljoonaa euroa vuodessa. Rahallisesti se on pari promillea kansantuotteesta tai 60 euroa henkeä kohti. Vaikka todellinen summa olisi moninkertainen, kansantalous ei välittömästi järkkyisi.

Mutta moraali järkkyy, mikä tuhoaa talouttakin, jos suuri joukko ihmisiä alkaa seurata verokikkailijoiden esimerkkiä.

Lisätään holtiton eutanasia, joka näyttää vaanivan oven takana.

Vammaiset pelkäävät talouspohjaista eutanasiaa. Lihastautiliiton ja Hengityslaitepotilaiden puheenjohtaja Jukka Sariola kysyi Invalidityö-lehdessä (7–8/2012): ”Miksi kuoleman nopeuttaminen aktiivisesti on niin merkittävässä osassa yhteiskunnallisessa keskustelussa eikä elämisen helpottaminen?”

Sariola viittasi Kalle Könkkölän lausuntoon: ”Kun tavallinen ihminen sanoo tahtovansa kuolla, hänet ohjataan mielenterveyspalveluiden piiriin. Vammaisen ihmisen kohdalla vastaavassa tilanteessa mietitään, miten eutanasia voitaisiin toteuttaa.”

Lisätään vielä sodat ja sisällissodat, joita on aina käynnissä jossakin.

 

Ihmiskunta näyttää kahlaavan samassa suossa kuin ennenkin tai liukuvan yhä syvempään rappioon.

Edistysaskeleet näyttävät olevan tilapäisiä nousuja ennen seuraavaa katastrofia.

Kuva on suosittu mutta väärä vähintään yhdessä mutta sitä tärkeämmässä kohdassa. Tutkimus on osoittanut väkivallan vähentyneen pitkällä aikavälillä. Käyttäydymme paremmin kuin esivanhempamme.

Käänne tapahtui, kun historiallinen tilastoaineisto kasvoi ja tarkentui niin paljon, että tutkijat pystyivät arvioimaan luotettavasti väkivallan määrää eri aikoina.

Kognitiotutkija Steven Pinker Harvardin yliopistosta julkaisi laajan yhteenvedon tutkimuksesta teoksessaan The Better Angels of Our Nature (Penguin 2011).

Absoluuttisilla luvuilla mitattuna viime vuosisata oli maailmanhistorian verisin, mutta yksilön näkökulmasta turvallisempi kuin vanhat ajat.

Toisessa maailmansodassa kuoli kaksi ja puoli prosenttia maailman väestöstä. Esihistoriallisten heimoyhteisöjen sodissa kuoli tyypillisesti yli kymmenen prosenttia.

Viime vuosisadan sodista kärsivät eniten Saksa ja Venäjä, joissa kuolonuhrien määrä oli keskimäärin 150 henkeä vuotta ja sataatuhatta asukasta kohti. Luku on keskiarvo koko vuosisadan ajalta. Esivaltiollisissa yhteisöissä sama luku on yli viisisataa.

Yhdysvaltalainen biologi ja maantieteilijä Jared Diamond vertaa kirjassaan Maailma eiliseen saakka (Terra Cognita 2013) perinteistä ja nykyaikaista väkivaltaa.

Uusiguinealaiset heimoliittoutumat, Widaia ja Gutelu, taistelivat 4. kesäkuuta 1964. Gutelu menetti 125 henkeä. Kuulostaa pieneltä, mutta kun väestöä oli 2 500 ihmistä, tappioprosentiksi tulee viisi.

Jos Hiroshiman pommi olisi tappanut suhteessa yhtä paljon, japanilaisia olisi kuollut neljä miljoonaa eikä satatuhatta. Jos World Trade Centeriin vuonna 2001 olisi isketty yhtä rankasti kuin Gutelua vastaan, kuolleita olisi tullut viisitoista miljoonaa eikä kolmetuhatta.

Pinker tekee The New Republicin artikkelissa vuonna 2007 vielä yhden vertailun.

Viime vuosisadan sodat tappoivat noin sata miljoonaa ihmistä, mutta jos ne olisivat olleet yhtä tuhoisia kuin heimoyhteiskuntien sodat, kuolleita olisi tullut kaksi miljardia. Vaikka päälle lisättäisiin kansanmurhien, sisällissotien ja terrorin uhrit, vertailun tulos pysyy ennallaan.

Stalinin Venäjä tai Hitlerin Saksa olivat turvallisempia kuin esihistoriallinen heimoyhteisö.

Murhatkin ovat vähentyneet.

1400-luvulla Englannin aatelismiehistä neljäsosa kuoli väkivaltaisesti, 1800-luvulla enää viisi prosenttia. Kansa seurasi mallia.

Teollisuusmaissa murhien kokonaismäärä suhteessa väkilukuun on laskenut 1300-luvun jälkeen.

Nykyajan mies on ritarillisuuden perikuva verrattuna keskiaikaiseen esi-isäänsä.

Myös etninen väkivalta on vähentynyt kehittyneimmissä maissa. Yhdysvalloissa lynkattiin 1880-luvulla noin 150 mustaa vuosittain, 1960-luvulla ei enää ketään.

Neurotutkija ja moraalifilosofi Sam Harris kirjoittaa kirjassaan Moraalinen maisema (Terra Cognita 2010) lynkkausesimerkkiin viitaten: ”Pitkäkestoisesta huonosta käyttäytymisestämme huolimatta moraalinen edistyksemme on mielestäni selvästi nähtävissä.”

Saksan liittokanslerin puhe oli liian pessimistinen. Sadan vuoden työllä monikulttuurinen yhteiskunta saadaan toimimaan.

 

Tutkijat ovat löytäneet myönteiselle kehitykselle monta syytä. Tärkeimpiä ovat järjen ja kaupan lisääntyminen sekä naisten aseman vahvistuminen.

Ihmiset ovat järkiintyneet ainakin vähän.

Jo valistusfilosofi David Hume halusi 1700-luvulla tehdä järjestä moraalinvartijan. Hän kirjoitti kirjassaan Treatise of Human Nature, että ”järki on, ja sen tulee olla, vain passioiden orja”.

Koska on myös huonoja haluja, Hume teki tärkeän lisäyksen.

Kirjassa An Enquiry Concerning the Principles of Morals Hume kirjoitti, että rinnassamme on ”hippunen kyyhkystä suden ja käärmeen rinnalla”. Vaikka hyvät tunteet olisivat heikkoja, niiden on ”ohjattava mielemme tavoitteita”. Järki kertoo, mihin suuntaan.

On annettava ”etusija sille mikä on käytännöllistä ja ihmiskunnalle hyödyllistä, ja asetettava se vahingollisen ja vaarallisen edelle”, neuvoi Hume.

Nykyinen tutkimus on antanut valistusajan näkemykselle kokeellista vahvistusta.

Psykologit ovat tienneet jo jonkin aikaa, että älykkyys parantaa itsekuria. Älykäs ihminen laskee ensin kymmeneen ja miettii muutenkin tekojensa seurauksia.

Vuonna 2008 Yalen yliopiston psykologit Noah Shamosh ja Jeremy Gray havaitsivat, että äly ja itsehillintä sijaitsevat samalla aivokuoren alueella.

Tutkijat ovat myös huomanneet, että ihmiset ovat tulleet älykkäämmiksi eräillä ajattelun alueilla. He ratkovat entistä paremmin abstraktista ajattelua vaativia tehtäviä.

Muutos on saanut nimen Flynn-ilmiö löytäjänsä James Flynnin mukaan.

Teoreetikot ovat 1700-luvulta alkaen päätelleet, että ajattelun korkea taso mahdollistaa edelleen yhteiskunnallisen osallistumisen ja aidon demokratian.

Empiiriset tutkimukset ovat tukeneet tätäkin ajatusketjua.

Psykologian professori Heiner Rindermann Chemnitzin teknillisestä korkeakoulusta tutki väestön älykkyyden ja koulutustason sekä talouden, demokratian, oikeusturvan ja poliittisen vapauden välisiä riippuvuuksia suuressa joukossa maita. Hän havaitsi, että korkea tiedollinen ja älyllinen taso vuosina 1960–1972 ennusti talouden kukoistusta, demokratiaa ja oikeusturvaa vuosina 1991–2003.

Demokratia vähentää jo määritelmän mukaan hallitusten harjoittamaa väkivaltaa. Tutkimusten mukaan se myös vähentää sotien, sisällissotien, kansanmurhien ja etnisten konfliktien todennäköisyyttä.

 

Järjen rinnalla on kasvanut kauppa.

Maailmankaupan osuus kansantulosta on ollut 2000-luvulla noin 30 prosenttia, kun se vielä 1970-luvulla oli kymmenen prosenttia.

Kauppa jäähdyttää kuumia päitä. Vihollisesta, joka oli aina väärässä, on yhä useammin tullut asiakas, joka on aina oikeassa. Kun puhutaan veroparatiiseista ja korruptiosta, on pidettävä mielessä myös kaupan sivistävä puoli.

Talouden kansainvälistymiseen verrattava muutos on ollut naisemansipaatio, jota Pinker nimittää feminisaatioksi.

Se on suoraan vähentänyt naisiin kohdistuvaa, mutta välillisesti myös muuta väkivaltaa. Sodankäyntiä ja murhaamista ovat harrastaneet pääasiassa miehet. Naisten vaikutusvallan kasvaessa ”rauhanpuolue” on vahvistunut.

Saatuaan päätösvaltaa omassa elämässään naiset ovat lakanneet olemasta synnytyskoneita. Väestön ikärakenne on muuttunut. Nuorten miesten, kaikkein sotaisimman väestönosan, osuus on pienentynyt.

Väestön harmaantumisella on hyviäkin puolia. Nuoret miehet aloittavat sotia, vanhat lopettavat niitä.

Pinker ja muut tutkijat muistuttavat, että myönteinen kehitys ei välttämättä jatku automaattisesti.

Väkivallan kehityskäyrä pitkällä aikavälillä muistuttaa alenevaa sahanteräviivaa. Sodat ja sisällissodat näkyvät jyrkkinä piikkeinä, joita voi tulla yhä.

Mutta tiedon ansiosta ihmiskunta pystyy nyt ohjaamaan moraalikehitystään paremmin kuin ennen. Jos moraali on parantunut, voidaan kenties ottaa uusia askelia.

Talous osataan entistä paremmin nähdä plussummapelinä, jossa kaikki voittavat, eikä nollasummapelinä, jossa joku osa väestöstä yrittää voittaa toisen osan kustannuksella tai ääritapauksessa tuhota sen.

 

Myös tarkentunut tieto maailmanhistoriasta auttaa.

Vaikka esimodernit yhteiskunnat olivat keskimäärin väkivaltaisempia kuin nykyiset, keskiarvosta on kiinnostavia poikkeuksia.

Jared Diamond on kuvannut käytäntöjä vanhoissa heimoyhteiskunnissa. Vanhukset, sairaat, vammaiset tai muuten arvottomiksi katsotut ihmiset todella surmattiin usein, mutta ei aina.

Fidži-saarten maaseudun yhteisöissä lapset pureskelivat ruoan suussaan hampaattomien vanhempiensa syötäväksi.

Monet yhteisöt osasivat pidentää työuria keksiessään vanhuksille tehtäviä kasvisruoan keräilijöinä, lapsenvahteina ja muistitiedon säilyttäjinä.

On vaikea perustella vanhusten hoitamattomuutta resurssipulalla, jos rutiköyhät yhteisöt kykenevät kohtelemaan ikäryhmiä tasa-arvoisesti.

Toisessa ääripäässä on moderni valtio, joka surmaa heikkoja kansalaisia.

Sodan aikana Saksa säästi kuluja poistamalla mieli- ja muistisairaita muonavahvuudesta. Vuonna 1945 Schloss Hartheimin tappokeskuksesta Itävallasta löydettiin laskelma, jonka mukaan 70 000 mielisairaalapotilaan tappaminen säästäisi vuoteen 1951 mennessä 885 miljoonaa Saksan markkaa.

Tekninen ja taloudellinen kehitys ei tee meistä suoraviivaisesti hyviä eikä köyhyys pahoja. Historia opettaa, että ei ole pakko odottaa ”riittävää” vaurastumista moraalin parantamiseksi. Moraali voi laahata jäljessä, mutta myös kulkea edellä.

Uusi tiede antaa välineitä käsitellä myös ilmastopolitiikan ongelmia. Ratkaisut vaativat niukkojen resurssien jakamista. Jo nyt tiedetään laajojen historiallisten tutkimusten perusteella, että resurssipulan ei tarvitse johtaa väkivaltaisiin konflikteihin.

Lisää tietoa syntyy, kun taloustiede ja etiikka lähentyvät tai oikeastaan palauttavat kadottamansa keskinäisyhteyden.

Oxfordin yliopiston moraalifilosofi John Broome, joka on tutkinut ilmastopolitiikan moraalia, muistuttaa MIT Technology Review’ssa, että viime vuosikymmeninä taloustieteilijät ovat tutkineet taloutta ”moraalivapaana” vyöhykkeenä. He ovat unohtaneet, että heidän tieteensä perustuu eettisiin olettamuksiin.

Kenties palataan valistusajan ideoihin talouden ja moraalin yhteydestä. Humen ystävä Adam Smith julkaisi ennen Kansojen varallisuutta tutkielman moraalista. Hänellä moraalin takana oli talous ja talouden takana moraali.

Nykyisiä tutkimustuloksia kaupan vaikutuksesta ennakoi myös Immanuel Kant kirjassaan Ikuiseen rauhaan vuonna 1795: ”Ennemmin tai myöhemmin jokaisen kansan saa valtaansa kaupallinen henki, joka ei voi elää rinnakkain sodan kanssa.”

Charles-Louis Montesquieu kirjoitti Lakien hengessä vuonna 1748: ”Kaupankäynti poistaa tuhoisat ennakkoluulot, [– –] siellä missä tavat ovat maltilliset, käydään kauppaa, ja missä käydään kauppaa, siellä tavat ovat maltilliset.”

Kuka vielä sanoo, että etiikka ja taloustiede ovat erillisiä maailmoja?

Tieteen kehitys voi mahdollistaa tarttumisen muihinkin, toistaiseksi ratkaisemattomiin moraaliongelmiin.

Moraalifilosofi Sam Harris mainitsee pari esimerkkiä.

Yksi on varkaudet. ”Kun verrataan rajallista aikaamme voimavaroihin, jotka on käytettävä pelkästään varkaudelta ja väkivallalta suojautumiseen [– –] ihmisten yhteistyön ongelma alkaa vaikuttaa ainoalta pohtimisen arvoiselta asialta”, hän kirjoittaa Moraalisessa maisemassa.

Toinen esimerkki on valheenpaljastin. ”… on vaikeaa liioitella, miten täydellisesti maailmamme muuttuisi, jos valheenpaljastajista joskus tulisi luotettavia, edullisia ja huomaamattomia”, sanoo Harris.

Hän muistuttaa, että useimpia moraalittomuuksia, pyramidihuijauksista kansanmurhiin, on tuettu kaikissa käänteissä valheilla.

Harris haluaa tehdä etiikasta tieteen, joka tutkii ja löytää moraalisia totuuksia samaan tapaan kuin fysiikka löytää luonnonilmiöitä. Kun asetetaan tavoitteeksi tietoisten olentojen hyvinvoinnin maksimointi, syntyy silta tieteellisten tosiasioiden ja moraalikäskyjen välille.

Harris perustelee ensiksi aivotutkimuksen tuloksilla.

Aivokuvaus kertoo yhä tarkemmin, mikä maksimoi ihmisen hyvinvointia. Kiinnostava on myös tulos, että faktoja ja arvoja koskevat uskomukset näyttävät syntyvän aivoissa samankaltaisista prosesseista.

Toiseksi Harris muistuttaa, että muu tiede on jo yhdistänyt tosiasiat ja moraalin.

Jo ajatukseen objektiivisesta tiedosta on rakennettu sisään arvoja, kuten todisteisiin perustuminen ja looginen ristiriidattomuus.

Tieteessä molemmat vaatimukset yleensä hyväksytään jonakin, jota ei tarvitse eikä voida todistaa.

”Mitkä todisteet voisivat todistaa, että meidän tulisi antaa todisteille arvoa? Mikä logiikka voisi osoittaa logiikan merkityksen?” Harris kysyy. ”Miksi moraalin tieteeltä pitäisi vaatia enemmän?”

Harris arvostelee relativismia, jonka mukaan jokainen moraali on yhtä oikea. Jos tosiasioiden ja moraalisääntöjen yhteys kielletään, on mahdotonta sanoa, onko rauha parempi kuin sota tai hyvinvointi parempi kuin kurjuus.

Useimmat ammattifilosofit ovat ainakin toistaiseksi suhtautuneet nihkeästi ajatukseen moraalisesta totuudesta.

Mitä mieltä on Aalto-yliopiston professori Matti Häyry?

Onko hänellä kantaa kiistoihin eutana-siasta, ilmastopolitiikasta, rokotuksista ja seksuaalisesta tasa-arvosta?

”On siis moraalisia ongelmia, joihin haluaisit moraalifilosofialta yksiselitteisiä ratkaisuja”, Häyry huokaa.

Hän muistuttaa, että aiheesta on keskusteltu vähintään antiikin Kreikasta asti. Keskustelu lopulta päätyy kysymykseen siitä, kenen kuva maailmasta on paras.

”Itse tunnut uskovan, että moderni tieteellinen maailmankuva on paras”, Häyry sanoo. ”Jotkut ovat kanssasi eri mieltä. Minulla ei ole yksiselitteisiä vastauksia esittämiisi moraalikysymyksiin.”

Maallikot joutuvat kuitenkin tekemiään moraalisia valintoja, ja myös filosofit ammattinsa ulkopuolella. Käytännössä useimmat ihmiset pitävät oletusarvona, että on olemassa objektiivinen moraali.

 

Tietenkin monet ongelmat ovat vaikeita tai toistaiseksi ratkaisemattomia, kuten kaikessa tieteessä.

On vaikea määritellä oikeaa ilmastomoraalia yksiselitteisesti. Kansainvälinen energiajärjestö IEA on laskenut, että maailman pelastamiseksi ilmastokatastrofilta tarvitaan vuosittain lisäpanostusta noin 130 dollaria henkeä kohti keskimäärin maailmassa. Euroopan unionin alueella summa on noin 300 dollaria eli nelihenkiseltä perheeltä karkeasti tuhat euroa vuosittain.

Onko meillä moraalinen velvollisuus maksaa tämä summa, vai enemmän, vai vähemmän?

Todennäköisesti ensin tehdään helppoja asioita. Luovutaan ilkeyksistä, jotka rasittavat tekijää itseäänkin. Rokotusten sabotoiminen menee vielä pois muodista. Syrjintä ja kiusaaminen pelkästä pahanteon ilosta vähenee.