Arvio: Terminaali
Hannu Raittilan romaani pohtii globalisaatiota.
Kuinka peittelisin iloani? Hannu Raittila kirjoittaa taas romaania niin kuin reilut kymmenen vuotta sitten!
Kaksi aikuistuvaa tyttöä ottaa maapalloa haltuunsa lentelemällä lentokoneiden kyydissä sinne tänne. Heille maailma on luontevasti kotoinen paikka niin kuin Canal Granden Tuulille. Kommodori Johan Lampen, toisen tytön isä, puolestaan on saaristosyntyisenä tottunut purjehtimaan. Kun hän lähtee jäljittämään pitkään tietymättömissä ollutta tytärtään, hän haravoi merta laivan kyydissä samaan tapaan kuin päähenkilö Olli Jalosen romaanissa 14 solmua Greenwichiin.
Maailmassa on hajallaan melkein kaikki. Kulttuurit, ajat ja paikat vaihtuvat ja asettuvat toistensa rinnalle ja toisiaan vastaan. Muistot kiskaisevat ihmissuhteitakin vuosikymmenen takaa kuin vauhdissa oleva jojo. Ihminen omaksuu, muuttuu ja on valmis uuteen.
Parhaaseen tapaansa Raittila sekoittaa romaaniin runsaasti tietoainesta. Kuka tahansa henkilöistä saattaa puhjeta luennoimaan tai analysoimaan, ja kirjailijan ja lukijan yhteistyöllä monologeista jäsentyy ensisijaisesti älyyn vetoava taideteos. Se ei ole yhtä tiheä tai viettelevän hauska kuin vuosituhannenvaihteen Raittilat, mutta kansien sisällä on ilman muuta suuren romaanin ainekset. Lukijan tehtäväksi jää kokata globalisaatioromaani valmiiksi.
