Jörn Donner: Suomessa on liian paljon korpea ja liian vähän järkeä
Ken haluaa parempaa palvelua, muuttakoon suuriin keskuksiin, kirjoittaa Jörn Donner. Kuva Outi Kainiemi.
Tämä tarina liittyy omiin kokemuksiin elämästä syrjäseuduilla. Tällä käsitteellä tarkoitetaan normaalikielessä Lappia, Kainuuta tai Pohjois-Karjalaa.
Aluepolitiikan nimissä on näihin maakuntiin investoitu miljardeja. Sattumoisin on useimmiten ollut kyse seuduista, joilla keskustan vaikutusvalta on vahva. En ryhdy arvailemaan sattuman osuutta, maan hallitus ja sen kumileimasimena toimiva eduskunta edustavat kuulemma järkiperäistä ajattelua.
Melkein kaikki puolueet vannovat aluepolitiikan nimiin. Ne kuvittelevat, että voisimme rakentaa yhteiskuntaa, jossa kaikille suodaan samat mahdollisuudet asuinpaikasta riippumatta. Mihin hintaan?
Monilta on jäänyt huomaamatta, että syrjäseutua löytyy kaikkialta Suomesta, etelästäkin, kuten tulette huomaamaan. Subventiomiljardit ovat kuitenkin enimmäkseen menneet muualle. En jaksa kerrata, kuinka monella eurolla jokaista Lapin asukasta on tuettu. Enkä viitsi saarnata siitä äärettömästä tyhmyydestä, jonka perusteella maahan ripoteltiin pieniä yliopistoja, saman aluepolitiikan nimissä.
Mutta nyt omiin kokemuksiin.
Me (=neljä henkeä) muutimme 1990-luvulla asumaan korpeen, joka virallisesti oli senaikaista Tammisaarta. Meitä kehotettiin lämmittämään talomme puhtaalla sähköllä eikä epäpuhtaalla öljyllä tai haisevilla haloilla. Niin teimme.
Lähimpään myymälään oli matkaa 20 kilometriä, mutta olihan meillä autoja. Ja etäisyydet mitättömiä suhteessa Lappiin.
Poikien koulumatkaan (kahdeksan kilometriä, sittemmin yli 20) tarjottiin kuljetusta lähimmältä päätieltä, jonne oli matkaa kolme kilometriä kuoppaista ja joskus hyvinkin liukasta metsätietä. Tarvittiin siis autoa aamuin illoin. Viihtyisä ja hyvin hoidettu ala-aste oli sentään kohtuullisen lähellä.
Ns. elämänlaatua oli paljon. Lehdet ja posti tulivat perille, paitsi silloin kun oli lumi- tai muu myrsky, joka kaatoi puita. Merestä sai kalaa, silakkaa, haukea, simppua ja kampelaa. Sähkökatkoja oli tämän tästä, mikä oli hieman ärsyttävää tietokonetta käyttävälle.
Nyt vuonna 2010 on jopa päästy niin pitkälle, että yksityisesti suunnitellaan optista kuitukaapelia kaikkialle, joskin tähtitieteellisen korkeaan hintaan. Ymmärrettävistä syistä (tämähän ei ole Lappia) yhteiskunta suhtautuu hankkeeseen melko nihkeästi. Voihan aina muuttaa Viroon tai Ruotsiin, mikäli haluaa paremmat tietoliikenneyhteydet.
Maksoin itse mielelläni hinnan elämänlaadusta. Lopulta riitti ihanuus ja muutimme takaisin Helsinkiin. Kaikki on nyt lähellä, luontokin, ihme kyllä.
Sain virikkeen tähän juttuun, kun äskettäin ajoin tuon ala-asteen koulurakennuksen ohitse. Se oli nyt tyhjillään ja suljettu. Oppilasmäärä ei riittänyt. Kunta haluaisi kuulemma myydä rakennuksen, mutta se on vuokramaalla, ja sopimuksessa lukee, että rakennusta voi käyttää pelkästään kouluna. Tontin omistaja tarjoaa rakennuksesta kirjanpitohinnan, joka on 17 001 euroa.
Tuskinpa olisimme muuttaneet tuonne merenrantaan, jos lähikoulua ei olisi ollut. Aikojen kuluessa ovat tietysti muutkin palvelut kadonneet. Syrjäseudulle muuttava joutuu maksamaan tästä, mutta en ymmärrä, miksi häntä pitäisi tukea taloudellisesti rakentamalla lisää kallista infrastruktuuria. Ken haluaa parempaa palvelua, muuttakoon sinne missä sitä saa, suurissa keskuksissa.
Koska kuuluin samaan joukkoon, voin hyvin ymmärtää heitä, jotka tietoisesti valitsevat asumisen melko kaukana yhteiskunnan keskuksista. Mutta samaan hengenvetoon ei voi mennä vaatimaan tasa-arvoa.
Missä sijaitsevat maan parhaat lukiot ja yliopistot, parhaat kirjastot, kulttuurikeskittymät ja sairaalat? Miksi Helsingissä ja pääkaupungin liepeillä? Siksi, että siellä on paljon ihmisiä lähellä toisiaan.
Totuuden nimissä kerron tässä, kuinka eteläinen syrjäseutu ei aina jää vaille tukea.
Paikalliset ekoviljelijät saavat huomattavia subventioita. Melkein kaikki metsät naapurustossa on nyttemmin parturoitu kaljuiksi, koska omistajat viime ja tänä vuonna ovat saaneet verovähennystä. Tukeiksi ja selluksi kelpaamaton puutavara myydään subventoiduksi hakkeeksi, jonka perusteella subventoitu energialaitos valmistaa puhdasta vihreää subventoitua sähköä. Toistaiseksi ei kukaan ole pystyttänyt subventoitua tuulivoimalaa.
Mikä on se Suomi, joka kaiken tämän maksaa? Tuottava, työtätekevä yhteiskunta, jolla ei ole pitemmän päälle varaa jatkaa tätä keskustan harrastamaa ja Vihreiden tukemaa politiikkaa. On oikeastaan ihme, että yhteiskunta jotenkuten toimii, kaikista politiikan tyhmyyksistä huolimatta.
Meillä on liian paljon korpea ja syrjäseutua, liian vähän järkeä.