Universaali Elga Sesemann

Kun Ateneumin intendentti Anu Utriainen alkoi tutkia Elga Sesemannin taidetta, hän oli varma, että keskittyisi 1940-lukuun.

Kirjoittaessaan Sesemannin elämäkertaa hän huomasi, että kiinnostuikin ”kaikkein eniten” evakkouden ja yksinäisyyden teemasta. Tutkimustyö sai myös henkilökohtaisen tason.

Jatkosota oli ajanut Sesemannin perheen evakkomatkalle Viipurista Suomeen, kun Elga oli 17. Utriainen itse on suomalaisen viipurilaissuvun evakon jälkeläinen. Sesemannin vaiheiden selvittäminen sai taidehistorioitsijassa aikaan vahvan irrallisuuden kokemuksen, jonka Karjalan menetys oli tuonut myös hänen suvulleen.

”Kokemuksen siitä, ettei oikein löydy paikkaa, vaikka se on monella tavalla löytynytkin. Sesemann ei väistellyt tätä menetystä vaan käsitteli näitä vaikeita tunteita taiteessaan koko elämänsä.”

Tutkimustyön pohjalta syntyi ensimmäinen Sesemannin (1922–2007) taiteelle omistettu museonäyttely. Se levittäytyy Ateneumin taidemuseossa kolmeen näyttelysaliin.

Ensimmäisessä on varhaista 1940-luvun tuotantoa. Autioita katunäkymiä, sodan jälkeistä mielenmaisemaa – ja omakuvia, joita Sesemann teki valtavasti. Psykologisesti virittyneet palettiveitsellä maalatut teokset syntyivät Helsingissä vuosina 1943–1950.

Omakuvat toimivat kuin päiväkirja. Nuori Sesemann tutkii minuuttaan, yhä uudestaan. Hän ei katso meitä kohti. Usein silmät puuttuvat. Jo 1940-luvulla Sesemannia verrattiin Helene Schjerfbeckiin.

Läpimurto tapahtui vuonna 1945 Helsingin Taidesalongissa. Lähes kaikki teokset myytiin. Arvostelut ylistivät rohkeaa värinkäyttöä. Pian Sesemann avioitui taiteilijatoverinsa Seppo Näätäsen kanssa.

Ruovedeltä hankittiin tontti, rakennettiin talo, Elkala. Sesemann ryhtyi kirjoittamaan muistelmaromaania lapsuuden Viipurista. Kuvajaisia ilmestyi vuonna 1959.

Nousimme junaan, joka lähti ajamaan takaa puhelinpylväitä ja lankoja. Niitten tiheällä nuottiviivastolla istui lintuja. Ne muuttivat koko ajan säveltä lentämällä viivalta toiselle.

Viipurissa perhe asui risteyksessä, junaradan vieressä. Isä oli tehtaanjohtaja. Perhe kuului aatelistoon. Kotona puhuttiin saksaa ja venäjää. Suku oli suuri ja kulttuuritausta vahva. Elga soitti pianoa ja luki runoja. Isä korjasi viuluja ja kasvatti kaktuksia.

”Sitten se hajoaa se kaikki”, Utriainen toteaa.

Sesemannin elämässä evakkous näyttäytyy moninkertaisena menetyksenä. Isä kuolee vuonna 1939. Kotiseutu menetetään. Suku hajautuu eri puolille.

Näyttelyn toisessa salissa henki salpautuu. Eletään 1960-lukua. Teoksiin on ilmestynyt mustasiipisiä enkeleitä. Mustat linnut istuvat puhelinpylväiden langoilla. Joka puolella on sähkötolppia ja junanraiteita.

Myös tyyli ja tekniikka ovat muuttuneet.

Teoksiin on ilmaantunut uusi varjo. Puoliso kuoli Intian-matkalla vuonna 1964.

Viimeisessä näyttelysalissa teokset ovat tummanpuhuvia ja geometrisia. Tyyli on taas uudistunut. Taiteilija on hylännyt värit.

Menetyksen ja sodan trauma seuraa mukana 1970-luvulle. Surrealistinen kotitalon lentävä katto, ohikiitävät lapsuuden maisemat junan ikkunassa, isän viulut.

Sesemann ei ollut kiinnostunut ajan virtauksista. Hänen myöhempää tuotantoaan ei enää ymmärretty. Myös taidehistorian tutkimus unohti hänet huolimatta laajasta tuotannosta ja noin sadasta näyttelystä.

Tutkijat heräsivät Sesemanniin 2010-luvulla. Ateneumin Moderni nainen -kiertonäyttelyn jälkeen New Yorkissa, Tokiossa, Tukholmassa, Kööpenhaminassa ja Tallinnassa ihmeteltiin, kuka on tämä taiteilija ja miksi emme ole kuulleet hänestä aiemmin.

Sesemannin taidetta kohtaan on Utriaisen mukaan ”patoutunutta kiinnostusta”. Tutkimustyön tuloksena on piirtynyt esiin tärkeä sodanjälkeisen Suomen modernisti. Evakkouden, yksinäisyyden ja sivullisuuden aihepiiri resonoi tässä ajassa.

”Hänen taiteensa on hyvin ajankohtaista ja universaalia mutta samalla henkilökohtaista. Menetys ja sen tuoma ahdistus on yleismaailmallinen tunne, joka on puhutellut kulttuureista riippumatta, ja se on kiinnostavaa.”

Kuraattori uskoo Sesemannin näyttelyn saavan jatkoa myös Suomen ulkopuolella. 

Modernit klassikot: Elga Sesemann. Ateneum (Kaivokatu 2, Helsinki) 8.8.2027 asti.