Vaatekaappi auki
On demarinpunaista ja kokoomuksensinistä. Mutta vesittyykö viesti, jos vasemmistolainen pukeutuu kalliisti?
10
MIN
Työministeri Matias Marttinen näyttää hieman epävarmalta. Hän seisoo Eduskuntatalon marmoriportaikossa, ja valokuvaaja on pyytänyt häntä riisumaan puvuntakin ja istuutumaan rappusille.
Marttinen vilkaisee erityisavustajaansa Teresa Salmista.
”Kokeillaanko?”
Hän istuutuu ja puistelee päätään. Kaikenlaiseen sitä ministerin pitääkin työpäivän aikana venyä.
Mutta tänään Marttinen on lupautunut keskustelemaan tyylistään. Vaaleihin on enää puoli vuotta, ja niiden alla poliitikot ovat tunnetusti valmiita antamaan henkilöhaastatteluja, naistenlehdissä jopa ”avaamaan vaatekaappinsa”. Nyt kaapit avataan Suomen Kuvalehdessä.
Elokuun lopulla Matias Marttinen ennusti Helsingin Sanomien jutussa, että työllisyys kääntyy kasvuun loppuvuoteen mennessä. Monelta itse ”uutinen” saattoi mennä hieman ohi ja huomio kiinnittyä kuvaan.
Marttinen oli kasvattanut kesän aikana viikset.
Kauluspaidasta oli ylänappi auki. Missä solmio?
Marttinen selittää. Viime kesänä hän vietti pitkästä aikaa rauhallisen loman. Garden-kohua lukuun ottamatta ei ollut kriisejä, joihin olisi pitänyt reagoida. Hän ajatteli, että voisi kokeilla ”vähän toisenlaista ulkonäköä”.
Marttinen ei viiksineen ole eduskunnassa suinkaan edelläkävijä, esimerkiksi kokoomuslainen puoluetoveri Ben Zyskowicz on varioinut huulipartaansa muhkeista 1970-luvun ”hippiviiksistä” lähes sängeksi ajeltuihin. Demariedustaja Matias Mäkynen on kuuluisa ”kalapuikoistaan”.
Nyt viikset kuten partakin ovat muotia kaikkialla. Niitä ei yhdistetä kapinahenkisyyteen, toisin kuin 1970-luvulla, jolloin nuoret vasemmistolaiset antoivat tukan ja parran kasvaa haastaakseen auktoriteetteja.
Onko Marttinen saanut palautetta viiksistään?
Kyllä, puolesta ja vastaan. Hän saa muutenkin joskus kritiikkiä ulkonäöstään. Varsinkin uransa alussa, jolloin hänet 28-vuotiaana valittiin eduskuntaan.
”Silloin minua ihan avoimesti ja laajasti pojiteltiin.”
Omaan ulkonäköön kohdistuvaa arvostelua ei voi kuitenkaan verrata siihen, millaisia kommentteja naiskollegoille tulee, hän sanoo.
”Moni saa aivan hirvittäviä viestejä. Hämmästyttää, miten kovia jotkut ovat palautteen annossaan.”
Tänään Marttinen on eduskunnassa ja sonnustautunut solmioon ja tummansiniseen slim fit -pukuun. Se on Turoa, kuten suurin osa hänen puvuistaan.
Ranteessa on puinen Aarni-kello ja etusormessa 2020-luvun statussymboli, Oura-sormus. Sellainen tuntuu nykyisin olevan joka toisella johtavassa asemassa olevalla.
Marttinen pukeutuu eduskunnassa melkein aina pukuun ja solmioon. Talon pukeutumisetiketti on ”smart casual” tai ”business”.
Marttinen arvelee, että kokoomuksessa etikettiä noudatetaan tiukemmin kuin muissa puolueissa.
”Kun tulen eduskuntaan, pukeudun kunnioittaakseni pitkää demokratian jatkumoa tässä talossa.”
Miesten puvun asemaa on yritetty horjuttaa, turhaan. Puku symboloi valtaa.
Eduskunta kokoontui ensimmäisen kerran vuonna 1907. Vaikka säätyvaltiopäivät oli edellisenä vuonna korvattu yksikamarisella eduskunnalla, säädyistä periytyvä luokkajako säilyi vielä pitkään. Kansanedustajien viralliseksi asuksi tuli ylempien luokkien käyttämä puku.
Työväen edustajat miettivät, menettävätkö he identiteettinsä ja vesittyykö heidän poliittinen sanomansa, jos he alkavat käyttää pukua. Tuleeko heistäkin herroja.
Pukurivistö alkoi kuitenkin 1980-luvulla rakoilla. Vuonna 1983 kansanedustajaksi noussut vihreiden Ville Komsi ilmestyi istuntosaliin villapaidassa, eikä omintakeisesti pukeutunut Pertti ”Veltto” Virtanen luopunut 1990-luvulla samettibaskeristaan. Salissa rupesi näkymään myös Marimekon jokapoikapaitaa.
Pukeutumistyyli on muuttunut kymmenen, viidentoista viime vuoden aikana entistä sallivammaksi. Esimerkiksi vasemmistoliiton entisellä kansanedustajalla ja ministerillä Paavo Arhinmäellä oli tapana ilmestyä täysistuntosaliin usein lenkkareissa.
Naapurimaassa ollaan vielä vapaamielisempiä. Vuosi sitten Ruotsin valtiopäivät hyväksyi siistit farkut.
”Mihin Ruotsi on matkalla?” kauhisteli silloinen varapääministeri, kristillisdemokraattien Ebba Busch.
Maailmalla pukuetikettiin ovat suhtautuneet rennosti esimerkiksi Kreikan entinen valtiovarainministeri Giánis Varoufákis, joka oli noussut maan parlamenttiin vasemmistolaisen Syriza-puolueen listoilta, ja Britannian nykyinen pääministeri, työväenpuolueen Andy Burnham.
Vuonna 2015 ratkottiin eurokriisiä. Kuuluisassa valokuvassa Varoufákis istuu parlamentin lattialla. Hänellä on mustat housut ja valkoinen paita, jonka ylimmät napit ovat auki.
Varoufákis tuli tunnetuksi siitä, ettei käyttänyt solmiota. Politiikassa pukeutumisetikettiä noudattamalla viestitään, että nyt puhutaan samaa kieltä. Pisimmälle viedyn tulkinnan mukaan solmiottomuus vaikeutti yhteistyötä hänen kanssaan.
Andy Burnham puolestaan suosi enimmäkseen t-paitoja ja käytti harvoin solmiota ollessaan Manchesterin pormestarina. Hän näytti tavalliselta keski-ikäiseltä brittimieheltä, joka katsoo jalkapalloa ja juo kaljaa. Tyyli ristittiin ”andycoreksi”.
Nyt pääministerinä hän on pukuruodussa.
Tytti Tuppurainen on totuttu näkemään vahvoissa väreissä: punaisessa, oranssissa, keltaisessa. Housupuvuissa ja jakkuasuissa. Hameissa, mekoissa – ja aina korkokengissä.
Nyt hän on valinnut kuvaukseen tummansinisen mekon, jossa on kaulukset ja vyötäröllä rusetti. Kangas on jämäkkä ja hivenen kiiltävä. Asu on hollantilaisen LaSalle-muotimerkin.
Onko sosiaalidemokraatti erehtynyt pukeutumaan kokoomuksensiniseen?
”Ei tämä kokoomuksen väri herra varjelkoon ole!”
Hän olisi mieluiten ostanut mekon punaisena tai vihreänä, jos sellainen olisi ollut saatavilla. Sitä paitsi hänellä on aina asussa puolueen väriä, punaista. Tällä kertaa se on laukku.
Lisäksi hänellä on kalevalakorun rannekoru ja Annelen korvakorut. Annele on suomalainen korumerkki, joka on nyt naiskansanedustajien suosiossa.
Monelle suomalaiselle tämä olisi juhla-asu.
Tuoreena kansanedustajana Tuppurainen sanoo olleensa varovaisempi. Kun hän huomasi, että talo oli täynnä ”upeita eurooppalaisia naisia”, hän päätti olla oma itsensä.
”Eduskunnassa ei ole rajaa siinä, kuinka naisellinen, elegantti, laadukas ja tyylikäs voi olla.”
Eikä sosiaalidemokraattinen puoluekaan ole sille mikään este. Puolueen naiset ovat pukeutuneet näyttävästi aiemminkin. Tuppuraiselle tyylissä on kyse siitä, että saa olla nainen eikä tarvitse jäljitellä miehiä.
Hän luonnehtii itseään glamour-feministiksi.
Eduskunnassa on sitä paitsi aina oltava valmis haastatteluun.
”Olen kokemuksesta oppinut, että joka päivä on oltava pukeutunut niin, että voi elää sen kanssa, että se kuva sitten pyörii tuolla mediassa ja somessa ja mahdollisen vihakampanjan kohteena. Ettei ainakaan vaatteista ole kiinni.”
Viime tammikuussa Tuppurainen käveli puolueensa puheenjohtajan Antti Lindtmanin kanssa median eteen. Tuppuraisen tavasta johtaa Sdp:n eduskuntaryhmää oli uutisoitu.
Kalpea ja vakava Tuppurainen oli pukeutunut tiedotustilaisuudessa tummaan Marimekon mekkoon. Usein naispoliitikot sonnustautuvat tummasävyisiin vaatteisiin joutuessaan kohujen keskelle. Niin ovat tehneet esimerkiksi Sanna Marin ja Riikka Purra.
Jälkikäteen Tuppurainen on ajatellut, että mekon huivikaulus oli tilanteessa tärkeä.
”Huivikaulus, se että on rusetti kaulan alla, on naisen voima-asu.”
Myöhemmin hän pesi mekon vastoin pesuohjetta ja pilasi sen.
Tuppuraisella on paljon muutakin Marimekkoa.
”Se on varmuuspuku tilanteeseen kuin tilanteeseen, ja silloin tulee vähemmän pukeutumiseen ja ulkonäköön liittyvää vihapuhetta.”
Jos eduskunnan täysistuntoa seuraa tyylisilmälasit päässä, voi juuri ja juuri erottaa jakolinjan: oikealla pukeudutaan hieman konservatiivisemmin ja huolitellummin kuin vasemmalla.
Oikealla istuvilla miehillä on lähes varmasti solmio, vasemmalla hieman harvemmin. Kokoomuksen edustajat näyttävät suorastaan sotilaallisen yhdenmukaisilta tummissa puvuissaan. Nuoret perussuomalaiset Miko Bergbom ja Joakim Vigelius liittyvät sulavasti joukon jatkoksi.
Vasemmistolaisilla naisilla näkee trikoomekkoja ja tennareita, salin oikealla puolella enemmän hillittyjä jakkupukuja ja korkokenkiä.
Mutta Marimekko, se lävistää jakolinjat aina perussuomalaisten puheenjohtajasta, valtiovarainministeri Riikka Purrasta vasemmistoliiton Aino-Kaisa Pekoseen.
Aika ajoin joku edustajista aiheuttaa vaatekohun. Kirjoittamaton sääntö on, että eduskunnassa vaatteet eivät saa olla kantaaottavia.
Vuonna 2019 perussuomalaisten tuore kansanedustaja Sebastian Tynkkynen sai kulmat kohoamaan ilmestymällä istuntosaliin punamustaruudullisessa flanellipaidassa.
Hän puolusti paitavalintaansa sillä, että haluaa näyttää samalta kuin hänen pienituloinen äänestäjäkuntansa. Tynkkynen esiintyi ”metsuripaidassa” myös sosiaalisessa mediassa.
Vuonna 2023 silloisen elinkeinoministerin, niin ikään perussuomalaisen Vilhelm Junnilan solmiosta riitti puhetta.
Tavallisesti pelkistettyihin kravatteihin sonnustautunut Junnila käytti eduskunnassa pesukarhukuvioista kravattia päivänä, jolloin äänestettiin hänen luottamuksestaan.
Kravatissa nähtiin äärioikeistolaista symboliikkaa, vaikka pesukarhu ei ole yhtä tunnettu äärioikeiston käyttämä symboli kuin mesimäyrä. Lajin englanninkielisestä nimityksestä raccoon johdettua lyhennettä coon on kuitenkin pidetty erittäin rasistisena haukkumasana.
Vihreiden Jenni Pitkoa on nuhdeltu t-paidasta, jossa luki ”The future is feminist”. Vasemmistoliiton Jessi Jokelainen puolestaan sai puhemies Jussi Halla-aholta palautetta valkoisesta, ryppyisestä t-paidasta.
Perussuomalaisten Teemu Keskisarjan sotkuiseen tukkaan ja muutoinkin nuhjuiseen habitukseen puoluetoveri Halla-aho ei ole puuttunut.
Ulkonäkö ja asuilla viestiminen on aina ollut osa politiikkaa.
1970-luvulla vasemmistolaisissa nuorisojärjestöissä väriä ilmaistiin järjestöpaidoilla. Kun Suomen Demokraattinen Nuorisoliitto (SDNL) jakaantui, enemmistö, revarit, pukeutui punaisiin paitoihin ja vähemmistö, taistolaiset, sinisiin.
Suomalaisen poliittisen historian kenties kuuluisin vaate saattaa olla 1930-luvulla IKL:n symboliksi noussut sinimusta villapaita, jonka äärioikeistolainen mielikuva istuu tiukassa.
Avoimesti fasistisen ja rasistisen Sinimustan liikkeen kannattajat pukeutuvat nyt sinimustiin t-paitoihin ja mustiin kauluspaitoihin sinisen solmion kera.
Mustilla kauluspaidoillakin on synkkä historia. Niillä on voimakas kytkös fasismiin, kuuluivathan ne esimerkiksi Mussolinin puolisotilaallisen järjestön Mustapaitojen univormuun.
Eduskunnan ulkopuolella kansanedustajatkin ottavat vapauksia.
”Tämä nainen tässä” -lippalakilla vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta sivalsi viime kesänä perussuomalaista silloista elinkeinoministeriä Wille Rydmania, joka oli A-studiossa osoittanut Virtaa ja sanonut, että ”tämä nainen tässä” olisi valmis ajamaan Suomen konkurssiin.
Lippiksillä viestivät myös perussuomalaiset.
Joukko puolueen eduskuntaryhmän jäseniä poseerasi keväällä valkoisissa lippalakeissa, joissa luki ”salonkikelvoton”. Se oli vastaus Sdp:n varapuheenjohtajalle Nasima Razmyarille, joka oli kutsunut perussuomalaisia salonkikelvottomiksi.
Elokuussa sisäministeri Mari Rantanen ja nykyinen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esiintyivät lippalakeissa, joissa luki ”Send them back”.
Tekstin tausta on vuoden 2019 heinäkuussa, jolloin Donald Trump hyökkäsi kampanjatilaisuudessa demokraattien kongressiedustajaa Ilhan Omaria vastaan ja syytti tätä Yhdysvaltojen halveksimisesta. Kesken Trumpin puheen yleisö alkoi huutaa ”Send them back”.
Minja Koskela liikkuu kameran edessä kuin ammattimalli. Häntä kuvataan eduskunnan kuppilan takahuoneessa, ja ennen kuin kuvaaja ehtii antaa ohjeitaan, Koskela on ottanut sohvalla power pose -asennon, jalat rehvakkaasti harallaan.
Välillä hän käy katsomassa kuvia kameranruudulta.
Koskelalla on yllään Filippa K:n harmaa housupuku, jonka hän on ostanut käytettynä. Ruskea nahkalaukku on suomalaista No/An-merkkiä.
”Nykyisin ne ovat hirvittävän kalliita, mutta ostin tämän silloin, kun ne olivat satasia halvempia”, hän sanoo.
Kun vasemmistoliiton puheenjohtaja Koskela kampanjoi ensimmäisissä vaaleissaan helsinkiläisen ostoskeskuksen edustalla, häntä luultiin kokoomuslaiseksi. Hänellä oli yllään vaalea villakangastakki.
”Ehkä mun tyylistä ajatellaan joskus, että se on jotakin muuta, mutta en itse ajattele niin, että puolue määrittäisi tyyliä.”
Koskela saa usein palautetta siitä, että hän käyttää liian kalliita tuotteita vasemmistolaiseksi.
Kun hän meni asunnottomien yöhön, hän sai palautetta siitä, että makuupussi oli liian kallis. Kerran hän julkaisi sometilillään videon, jossa laittoi kotonaan ruokaa. Joku oli sitä mieltä, että hänen keittiönsä oli liian kallis.
Vuosi sitten Linnan juhlien yhteydessä Koskela julkaisi Instagramissa mustavalkoisen kuvan itsestään ja kumppanistaan, vasemmistoliiton kansanedustajasta Timo Furuholmista. Kuvassa Koskela istuu Eduskuntatalon marmoriportailla ja katselee sivuun, elegantissa mustassa iltapuvussaan. Hänen vieressään on jalkapallo, viittaus Furuholmin entiseen ammattiin.
He näyttävät kuvassa pikemmin tähdiltä kuin poliitikoilta.
Koskelalla on kaksi tyyliä. Töihin hän pukeutuu tummasävyisiin univormuihin, usein housupukuun tai housuihin ja paitaan. Mekot, värikkäät vaatteet ja bändipaidat on varattu vapaa-ajalle. Niitä näkee hänen Instagram-tilillään.
Näyttävät silmälasit, vahvat muovikehykset tai pilottimalli, ovat tunnusmerkki. Niitä on haukuttu imagolaseiksi. Onko laseissa vahvuuksia?
”On”, Koskela vakuuttaa. ”Käytän kotona toisia laseja.”
Puoluejohtajana Koskela on tottunut siihen, että häntä kuvataan – toki hän oli jo ennen kansanedustajaksi pääsyään tunnettu somevaikuttaja.
Koskela on joutunut usein vihapuheryöppyjenkin kohteeksi. Silmälasit ovat liian isot, tukka liian ohut, hän alkaa luetella. Pahimmalta tuntuvat toistuvat epäilyt siitä, että hänellä olisi syömishäiriö.
Siksi hän sanoo hioneensa tyylinsä pelkistetyksi.
”Saan suojaa siitä, että minulla on tietty tyyli ja puku kaikissa kuvissa.”
Juttua varten on haastateltu muodintutkija, dosentti Annamari Vänskää ja etnologian dosentti Arja Turusta.