Museo ei ole vain paikka kauniille esineille
Carson Chan lähti New Yorkista Suomeen Arkkitehtuuri- ja designmuseon pääkuraattoriksi.
4
MIN
Kun Carson Chan muutti Helsinkiin vuoden alussa, hän ei säikähtänyt kylmää ja pimeää.
”Minusta tuntui monella tavalla kotoisalta. Kasvoin Torontossa Kanadassa, joten olen tottunut kylmään ja pimeään”, hän sanoo.
Chan työskentelee Arkkitehtuuri- ja designmuseon pääkuraattorina. Hän tuli pestiin New Yorkin modernin taiteen museosta (MoMA), jossa hän toimi arkkitehtuurin ja muotoilun kuraattorina sekä Emilio Ambasz -instituutin johtajana. Päätös lähteä arvostetusta MoMA:sta Suomeen oli Chanin mukaan helppo. Arkkitehtuuri ja design saavat uuden museorakennuksen Eteläsataman Makasiinirantaan. Sen on määrä valmistua vuonna 2030.
”Kovin usein ei rakenneta uutta arkkitehtuuri- ja designmuseota näin kunnianhimoisella tasolla”, kuraattori sanoo.
”Kaltaiselleni ihmiselle, joka on kuratoinut arkkitehtuuria ja designia 2000-luvun alusta lähtien, tämä on uskomaton mahdollisuus päästä instituutioon hetkellä, jolloin sen identiteettiä muodostetaan.”
Myös Yhdysvaltain nykyinen tilanne helpotti Chanin päätöstä. Chan sanoo politiikan vievän huomiota siitä työstä, jota hän haluaa tehdä.
Museo- ja kulttuurialalla epävarmuus näkyy hänen mukaansa niin rahoituksessa kuin sanan- ja ajattelunvapaudessa. Monet pelkäävät työpaikkojensa puolesta.
Arkkitehtuuri- ja designmuseossa Helsingissä Chanin vastuulla on museon sisällöllinen toiminta, kuten näyttelyt, kokoelmat, tutkimus, julkaisut ja yleisöohjelma. Ensimmäiset näyttelyt avautuvat vuonna 2031.
Chan on kiertänyt Suomessa tämän vuoden suunnittelustudioita ja näyttelyitä ja tutustunut alaan ja ihmisiin. Suomalaisen designin nykytilasta tai uudesta suunnasta hän ei kuitenkaan vielä halua tehdä liiemmin päätelmiä.
”Minun täytyy vielä tutkia tätä enemmän ennen kuin alan tehdä johtopäätöksiä. Mutta juuri se on myös tässä innostavaa. Tunnen olevani kuin lapsi karkkikaupassa, kaikki on uutta.”
Chan sanoo, että suomalaista arkkitehtuuria ja muotoilua arvostetaan maailmalla, mutta tuntemus niistä on hyvin pinnallista. Yksi syy on se, että suurin osa aiheeseen liittyvästä materiaalista on suomeksi. Museossa onkin suunnitteilla englanninkielinen kokoelma suomalaisen arkkitehtuurin ja designin historiaan liittyvistä keskeisistä teksteistä.
Suomalaisen designin kenttää hallitsevat vuosikymmenestä toiseen tutut nimet kuten Marimekko, Iittala ja Artek. Ne muodostavat suuren osan muotoilun kaanonista, joka ei näytä muuttuvan. Marimekko vyörytti Maija Isolan Unikko-kuosia vuosituhannen vaihteessa vaatteisiin, sisustuskankaisiin ja jopa kännyköiden ja televisioiden kuoriin.
Chan ei juuri usko pysyvään kaanoniin.
Ihmiset kiinnostuvat uusista asioista ja kyllästyvät vanhoihin. Toisaalta tuttujakin asioita, kuten Unikkoa, voi tarkastella uudesta näkökulmasta.
”Miten Unikko voidaan nähdä kommentaarina eräänlaisen postmodernin yhteiskunnan syntymiselle ja mikä on sen suhde poptaiteeseen”, Chan pohtii. ”Unikko kehitettiin samana vuonna kuin Andy Warholin kuuluisa Flowers-teos.”
Arkkitehtuuri- ja designmuseon laajat kokoelmat tarjoavat lukemattomia tapoja kertoa suomalaisen designin ja arkkitehtuurin historiasta. Chanille yhtä tärkeää on se, mitä kokoelmaan hankitaan seuraavaksi.
”Haluaisin, että kokoelma kasvaa jatkuvasti ja heijastaa Suomessa asuvien ihmisten nykyisiä kiinnostuksen kohteita.”
Sillä aikaa, kun uutta rakennusta odotetaan, nykyisiä museotiloja käytetään eräänlaisena harjoitusalustana. Chan tiimeineen kokeilee niissä sitä, miten kokoelmaa voisi tulevaisuudessa esittää.
”Monissa museoissa kokoelmanäyttelyt ovat pysähtyneitä eivätkä muutu vuosiin. Me haluamme, että kokoelma on esillä, mutta joka kerta kun joku tulee museoon, siellä on jotain uutta nähtävää.”
Chan haluaa kytkeä museon ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja tuoda kansalaisia mukaan keskusteluun kaupunkisuunnittelusta ja arkkitehtuurista.
”Ajattelen museota kansalaisille tarkoitettuna tilana, en vain paikkana, jossa esitellään kauniita esineitä. Ajattelen sitä paikkana, jossa keskustellaan arkkitehtuurin ja designin todellisista kysymyksistä.”
Yksi aloitus on Eteläranta 6:een avattu väliaikainen tapahtumatila, jossa järjestetään yleisötapahtumia.
Kansainvälisyys on yksi museon tavoitteista. Chan haluaa kuitenkin rakentaa sen suomalaisen perinnön varaan. Kansainväliset aiheet voivat hänen mukaansa avata uusia tapoja tarkastella Suomea. Esimerkiksi alkuperäiskansojen arkkitehtuuria muualla maailmassa voidaan käyttää lähtökohtana keskustelulle saamelaisista Suomessa.
Museon menestystä Chan ei mittaa ensisijaisesti kävijämäärillä.
”Jos teen Spider-Man-näyttelyn, voimme myydä paljon lippuja, mutta mitä väliä sillä on? Se kertoo vain siitä, että näyttely vetää yleisöä. Se ei vielä tarkoita, että museo on onnistunut.”
Chanin mukaan museon todellinen merkitys ja vaikutus näkyvät vasta vuosikymmenien päästä. Museo voi hänen mukaansa muuttaa tai laajentaa tapaa, jolla ihmiset ajattelevat arkkitehtuurista ja designista.
”Museon onnistumisesta kirjoitetaan ehkä vasta 50 vuoden kuluttua, kun meitä kumpaakaan ei enää ole. Silloin voidaan sanoa, että he tekivät jotain oikein. Tai että se ei toiminut.”