Kun aikuiset vaikenevat, lapset jäävät yksin

Mediassa vilisee viikoittain otsikoita lapsiin kohdistuvista seksuaaliväkivallan teoista. Tämä ei ole pelkkää uutisvirtaa. Jokaisen otsikon takana on lapsi, jonka oikeuksia on rikottu.

Pelastakaa Lasten kyselyn mukaan 70 prosenttia vanhemmista pelkää oman lapsensa kohtaavan seksuaalista häirintää ja väkivaltaa verkossa. Vanhemmista 30 prosenttia koki kuitenkin osaamisensa lapsensa suojelemiseksi melko tai erittäin heikoksi.

Viime vuonna julkaisemamme selvityksen mukaan Suomessa joka viides lapsi, tytöistä joka kolmas, kohtaa seksuaaliväkivaltaa. Kyse on valtavasta ongelmasta.

Lapseen kohdistuva seksuaaliväkivalta voi olla esimerkiksi seksuaalista koskettelua, seksuaaliseen toimintaan houkuttelemista, seksuaalista viestittelyä somessa tai lapsen käyttämistä seksuaalisen materiaalin tuottamiseen.

Jotta tähän ilmiöön voidaan puuttua, siitä täytyy voida puhua. Mutta mikä sulkee meidän fiksujen aikuisten suut, kun on aika puhua lapsiin kohdistuvasta seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta?

Käännämmekö katseemme pois?

Kyselymme mukaan 77 prosenttia vanhemmista uskoo lapsensa kertovan hänelle kohtaamastaan seksuaalisesta häirinnästä.

Pelastakaa Lasten viime vuonna tekemästä selvityksestä kuitenkin ilmeni, että jopa 61 prosenttia lapsista ja nuorista ei ollut kertonut kokemastaan seksuaaliväkivallasta kenellekään.

Lapset eivät uskalla kertoa, koska heitä hävettää, he pelkäävät vanhemman reak­tiota tai mahdollista rangaistusta tapahtuneesta. He ajattelevat, että vanhempi ei voi, osaa tai halua auttaa.

Luvut nostavat esiin karulla tavalla sen, että me aikuiset elämme eri todellisuudessa kuin lapset.

Vanhemmat ovat kokeneet puhumista hankaloittavana tekijänä sen, ­etteivät he tiedä, miten lasta voisi auttaa pysymään turvassa. Huoli lapsen reaktiosta sekä se, että aihe koettiin ylipäänsä vaikeaksi ottaa puheeksi, sulkevat vanhempien suut.

Ratkaisut eivät ole yksioikoisia, nopeita temppuja. Esimerkiksi keskustelu sosiaalisen median kieltämiseksi alaikäisiltä tuntuu olevan mustavalkoisesti ajateltu oikotie onneen lasten suojelemiseksi.

Pelkästään kieltoja ja rajoitteita asettamalla muodostuu enenevä riski lasten jäämiselle yksin sekä verkossa että sen ulkopuolella.

Lapsilla ja nuorilla ei ole vielä kehitysvaiheensa puolesta valmiuksia käsitellä seksuaaliväkivallan kokemuksia turvallisella tavalla.

Kun jätämme heidät yksin haavoitta­vien kokemusten äärelle, riski mielenterveyden ja seksuaalikehityksen häiriöille kasvaa, sillä he jäävät yksin paitsi kokemusten myös niiden herättämien tunteiden ja stressin kanssa.

Ongelma on moniulotteinen ja niin ovat sen vaatimat ratkaisutkin. Yhteiskuntaamme tarvitaan lisää lasten ikä- ja kehitystason huomioivaa seksuaalikasvatusta niin, että se saavuttaa kaikki tasavertaisesti.

Kasvattamalla lapsia kohti toisia kun­nioit­tavaa arvomaailmaa voidaan ennaltaehkäistä väkivallan tapahtumista. Kodin ja koulun yhteistyö on avainasemassa yhdistettynä sosiaalisen median alustojen asianmukaiseen säätelyyn.

Olisi helpompaa tukeutua mustavalkoisiin ratkaisuihin ja ajatella, että aihe ei kosketa omaa elämää. Asennoituminen ei kuitenkaan auta lasta. Vaikenemalla jätämme lapset selviytymään yksin seksuaaliväkivallan karun todellisuuden äärelle.

Meidän aikuisten tulee puhua seksuaalisuudesta ja väkivallan teemoista lastemme kanssa. Näin myös välitämme lapselle tiedon siitä, ettei hänen tarvitse suojella aikuista vaikeilta asioilta, vaan kestämme kyllä kuulla. 

Kirjoittaja on kehittämispäällikkö Pelastakaa Lapset ry:ssä.