Sovittajat
Romaanien dramatisoinnit eivät ole yhdestä muotista.
Teatterit esittävät paljon romaaneihin perustuvia näytelmiä. Iira Halttunen on dramatisoinut Kerttu-Kaarina Suosalmen romaanista Hyvin toimeentulevat ihmiset (1969) näytelmän, jonka Lahden kaupunginteatteri kantaesittää lokakuussa.
Dramaturgiksi Teatterikorkeakoulusta valmistunut Halttunen toi romaanin maailman tarkasti näytelmään. Taustatyöhön kuului niin markan kurssin analysointia kuin tutustumista avainromaanina pidetyn teoksen hahmojen elämäntarinoihin.
1960-luvun lahtelaisten sivistysporvarien ihanteiden murenemista kuvaavan kirjan ihmiskuvassa oli Halttuselle jotain ”häiritsevää ja uutta”.
”Suosalmen kirjoittama maailma on ihmisvihamielinen, kylmä, ruskea ja mutainen”, dramaturgi sanoo. ”Ihmisten välillä on mähmää. Siinä on koko ajan peli käynnissä suhteessa rahaan.”
Romaanin kerronta on Halttusen mukaan elokuvallista. Dramatisointiin jäi kirjasta keskeisiä kuvia, kuten keskeneräinen talo.
”Niin sanottu muu, mitä olen kirjoittanut, on enemmän taustan antamista nykyään unohdetulle kirjailijalle. Kirjoitin kehyskertomukseen mukaan Suosalmen.”
Monen kertojan suulla kerrotun episodimaisen romaanin toteava kieli on Halttusen mukaan siirtynyt näyttämölle. Suurin työ oli luoda hahmoista kokonaisia.
Loppuratkaisun Halttunen on jättänyt sellaiseksi kuin se romaanissa on, avoimeksi. Lopulliseen tulkintaan vaikuttaa myös ohjaaja Laura Mattila.
Kansallisteatterin Pienen näyttämön ensi-iltoihin kuuluu Katariina Nummisen dramatisointi Imre Kertészin romaanista Lopetus. Outi Hassin suomentama teos kertoo kirjailijan itsemurhan jälkeen tapahtuvasta romaanikäsikirjoituksen etsimisestä ja laajenee käsittelemään Auschwitzin muistamista.
Numminen luonnehtii dramatisointia vähäeleiseksi, vaikka hän on kirjoittanut teokseen myös lisää materiaalia.
”Kirjassa on kyse yhdellä tasolla kirjallisesta kulttuurista, kirjoittamisesta ja lukemisesta. Lisämateriaali liittyy romaanin lukukokemukseen. Se näkökulma kirjassa tavallaan on jo olemassa, ja laajensin sitä kirjoittamalla yhden kehän lisää.”
Numminen oli jo pitkään ajatellut teoksen tekemistä näyttämölle.
”Se on mielekäs tähän aikaan. Ja samaan aikaan se ei ole ajankohtainen. Siinä on epäajanmukaista menneisyyden painoa.”
Kertészin sisäinen monologi siirtyi näyttämölle helposti. Työtä vaati kulloisenkin aikatason hahmottaminen ja päättäminen.
Nummisen mukaan romaanin teema on holokaustitaiteen asema kulttuurissamme.
”Siinä on poissaolon kerrokset, kuten teoksen ohjaaja Milja Sarkola sanoo. On Auschwitz, kuollut kirjailija ja kadonnut käsikirjoitus. Se on monen poissaolon takana.”
Juho Mantereen dramatisoima ja ohjaama näytelmäversio Pirkko Saision romaanista Suliko kantaesitetään Q-teatterissa.
Kun Mantere luki Sulikon, hän ajatteli, ettei se ikinä kääntyisi teatteriksi. Mutta mahdollisuus nähdä Elina Knihtilä Stalinina jäi riivaamaan. Ja tässä nyt ollaan.
”Olennaista dramatisoinnissa on kääntää keskeinen ele teatterin kielelle. Uskollisuus romaanille ei tule tapahtumien toisintamisesta. Romaanissa olennaisin sijaitsee sanojen takana.”
Suliko kertoo maailmanhistorian hirvittävimmistä asioista runollisella kielellä.
”Yritämme olla modaamatta kieltä. Toisaalta näyttämö ei loputtomasti kestä sitä runoutta.”
Q-teatterin johtaja Mantere sanoo kääntävänsä romaania suoraan näyttämölle. Hän ei siis tee siitä ensin näytelmää.
”Näytelmän elekin pitää kääntää teatteriksi. Vaikkapa Kauppamatkustajan kuolema on aivan täydellinen näytelmä, mutta en mitenkään keksi, että miten siitä saisi nykypäivänä relevantin esityksen.”
Mantere sanoo, että teatterien pitäisi tehdä uusia näytelmiä, mutta muistuttaa, että uutuus ei aina ole uutta luovaa. Kotimainen uutuus voi olla konservatiivinen.
Niin. Näytelmissä, kuten dramatisoinneissakin, on eroja.
Imre Kertész: Lopetus. Dramatisointi: Katariina Numminen. Ohjaus: Milja Sarkola. Kansallisteatteri. 17.9.–19.12.
Pirkko Saisio: Suliko. Ohjaus ja dramatisointi: Juho Mantere. Q-teatteri. 21.9.–11.12.
Kerttu-Kaarina Suosalmi: Hyvin toimeentulevat ihmiset. Dramatisointi: Iira Halttunen. Ohjaus: Laura Mattila. Lahden kaupunginteatteri. 14.10.–19.12.