Suuri ja mahtava
Dekkaristi Leena Lehtolainen ja maisterisjätkä Timo Soini kertovat Eppu Normaali -fanituksestaan.
3
MIN
Eppu Normaalin levyjä on myyty Suomessa enemmän kuin kenenkään muun yhtyeen tai artistin. Bändi täyttää tänä vuonna 50 vuotta ja lopettaa keikkailun. Viimeinen konsertti on 8. elokuuta Ratinan stadionilla Tampereella.
Maisterisjätkä Timo Soini tutustui Eppujen musiikkiin Poliisi pamputtaa taas -ensisinglen myötä. Erityisen tärkeä oli vuonna 1980 julkaistu Suomi-ilmiö-biisi ja sen ”On meillä erehtymättömyyttä melko valikoima / on UKK, YYA ja Imatran voima” -rivit.
”Ne paukahtivat sellaiseen suoneen, mikä mulla oli pinnalla”, Soini muistelee.
”Eppujen yhteiskunnallisuus ei ollut sillä tavalla julistavaa, että se olisi iskenyt niskakarvat pystyyn. En tarvinnut tuputusta vaan langanpäitä labyrinttiin.”
Myöhemmin Soini on käyttänyt otteita Eppu Normaalin sanoituksista Plokissaan.
”Ne sanoitukset ovat niin vereviä. Niiden suomen kieli on aivan mahtava. Ja sitten niissä on semmoinen hienous, että ne saa ymmärtää myös vähän omalla tavallaan.”
Eppu Normaalin alkuaikoina sanoittajana toimi basisti Mikko Saarela. Aika pian hän kyllästyi keikkailuun ja jäi pois. Vuonna 1982 ilmestyneestä Tie vie -levystä lähtien sanoituksista vastasi laulaja Martti Syrjä.
Tie vie -albumin aloittaa Murheellisten laulujen maa, yksi Eppu Normaalin ja koko suomalaisen rockin keskeisistä kappaleista. Soinin suhde siihen on ristiriitainen. On päiviä, jolloin hän ei välitä sitä kuunnella. Biisi osuu arkaan asiaan.
”Jos sanon ihan suoraan, se tekee kipeää, koska niin monta kaveria on kuollut viinaan. Tänäkin vuonna olen käynyt hautaamassa heitä.”
Soini muistuttaa, että Epuilla on myös biisejä, joille saa nauraa. Esimerkiksi hän nostaa Urheiluhullun: ”Ennen uskoin älyn voittoon / oli tapanani lueskella filosofiaa aamunkoittoon.”
Nykyään Soini kuuntelee musiikkia pääasiassa autossa.
”En kuuntele Eppuja päivittäin, mutta varmasti viikoittain. On kiva, että heidän kappaleitaan soitetaan usein radiossa.”
Kun Eppu Normaalin ensimmäinen albumi Aknepop ilmestyi vuonan 1978, kirjailija Leena Lehtolainen oli 14-vuotias Suosikin tilaaja. Hän muistelee, että Epuista puhuttiin tuolloin myös radiossa.
”Ostin sen levyn kesällä 1978 Kuopiosta tai Joensuusta. Vähän myöhemmin aloin tilata Hilse-punklehteä. Sieltä löytyi kaikki järkevä informaatio tärkeistä asioista”, Lehtolainen kertoo.
Eppujen musiikki on kulkenut Lehtolaisen mukana koko elämän ajan. Hänen puhelimensa soittoääni on edelleen Poliisi pamputtaa taas.
Lehtolainen myöntää ”vähän hyytyneensä” 1980-luvun loppupuolen Dire Straits -tyylisiin kitaratilutteluihin, mutta nekin ovat löytäneet paikkansa. Hän kuvaa Eppu Normaalin katalogia isoksi kokonaisuudeksi, josta löytyy jotain jokaiseen tilanteeseen.
”Rakastan yhä joitain varhaisia räyhäbiisejä. Teen sinusta muusia on tärkeä terapiabiisi, jota kuuntelen aina välillä.”
Kun valitetaan, että nuoriso on pilalla, Lehtolainen muistelee Pannaan pannaan -laulun ”Pannaan pannaan, Annelin kanssa / sulku moiselle saastalle” -rivejä.
Vähän myöhempi Pimeyden tango liittyy Lehtolaisen mielessä siihen, kun hän alkoi seurustella nykyisen miehensä kanssa.
”Semmoiseen alkavan suhteen haparoimiseen.”
Lehtolainen on kahden äidinkielenopettajan tytär. Hänen isänsä arvosti Eppu Normaalia ja Juice Leskistä siksi, että heillä oli kiinnostavia ja sinne tänne viittailevia sanoituksia.
Eppu Normaali ja suomirock näkyvät myös Lehtolaisen kirjoissa. Eppujen debyyttialbumilla on laulu nimeltä Kuka Ön Pertti Ström? Niinpä yksi rikosetsivä Maria Kallion kollegoista on samanniminen.
”En tiedä, miksi laitoin vähän inhottavan hahmon nimeksi Pertti Ström”, Lehtolainen sanoo.
”Ehkä ajattelin, että voisin hiukan kettuilla pseudonyymin takana lymyilleelle henkilölle, jota en ollut vielä tavannut.”
Pertti Ström oli Eppu Normaalin levy-yhtiön pomon Epe Heleniuksen salanimi, kun hän kirjoitti levyarvioita musiikkilehti Soundiin.
Nykyään Lehtolainen ja Helenius tuntevat toisensa. He kuuluvat saksalaisen Die Toten Hosen -punkyhtyeen fanien salaseuraan.