Mestarien liigan finaali Töölöön

Vapaaottelu on kaunista. Ei niin kaunista kuin jäätanssi, mutta lajeista alkuperäisin. Puolustan täysi-ikäisten ihmisten oikeutta kamppailla verisesti toisiaan vastaan häkissä, molemminpuolisella suostumuksella.

Kesäkuussa Valkoisen talon pihalla järjestetään UFC Freedom 250 -tapahtuma. Donald Trump löysi lajista väylän tavoittaa nuoret kouluttamattomat miehet, jotka haluavat nähdä, kuka on kovin. Raskaat takakädet osuvat kohdeyleisöön.

Trump viihtyy siellä, missä voima näkyy ja on selvä voittaja sekä häviäjä. Epäilen, ymmärtääkö ukko hyvinvointivaltion ideaa, mutta viisieräinen pääottelu on selkeä konsepti. Etenkin, jos se päättyy tyrmäykseen.

Meni maku.

Hienosta lajista tuli Suuren Johtajan puudeli, jota hän ulkoiluttaa takapihallaan ja muut siivoavat kakat.

Vaihdoin lajia. Kävin Oslossa katsomassa jalkapallon naisten Mestarien liigan finaalin Barcelona vastaan OL Lyonnes. Liput olivat edulliset, tapahtuma helposti saavutettava ja tällaiselle ikäihmiselle siedettävään aikaan. Metromatkalta puuttuivat känniset pilkkalaulut. Stadionin pikaruokapisteistä löytyi laajat vegaanivaihtoehdot.

Tyttö- ja naisjalkapalloilijoita on parikymmentä miljoonaa, ja kasvu on hurjaa. Infrastruktuuri ja jouk­kueet ovat jo olemassa. Kohdeyleisön koulutus- ja tulotaso ovat korkeat, mikä tekee siitä sponsoreille turvallisen kohteen. Toki itse ottelun sykähdyttävin hetki oli se, kun edessämme istunut isoäiti, äiti ja tytär näyttivät kaikki keskisormea tuomarille, joka ei nähnyt paitsiota.

Elokuvamaailmassa sanotaan, että 90 prosenttia kaikesta on vanhaa, mutta loppu määrittää, tuleeko leffasta hitti, klassikko vai floppi. Kun katsoin Barcelonan voitonjuhlia, mietin, että tämä on hitti. Fanipaitojen selässä ei enää lue Messi tai Ronaldo vaan Bonmatí ja Putellas. Stadionin ulko- ja sisäpuolella raha haisi mutta ei vielä lemunnut. Pomoukot ymmärsivät pysyä taustalla, kun pelaajat juhlivat.

Rahan avulla urheilemisesta tulee ammatti. On kuntovalmentajat, ravitsemusterapeutit ja mediavastaavat. Pelaajien ei tarvitse lähteä työpäivän jälkeen kylmälle hallille tai hiekkakentälle. Taitotaso nousee, taktinen puoli paranee. Miesten peleissä ollaan jo niin lähellä maksimaalista suorituskykyä, että virheet katoavat ja riskinä on tylsyys.

Konfettisateen jälkeen kapteeni vei pokaalin fanikatsomon eteen, tanssitti ja huudatti. Sen yhteyden vuoksi robotit eivät koskaan korvaa urheilua. Ihminen pelaa pelikaverille, vastustajalle ja yleisölle. Heidän puolestaan, heitä vastaan.

Vaadin naisten Mestarien liigan finaalin Helsingin Töölöön. Nämä ovat viimeisiä vuosia, kun Suomi vielä kelpaa tapahtumapaikaksi. Jos urheiluhistoriasta voi oppia mitään, niin sen, että diktatuurit ovat isoille kisa­organisaatioille houkuttelevampia kuin sopimuksiin uskovat demokraattiset valtiot.

Me voimme päättää, seuraammeko sitä, kun ihmistä potkitaan päähän vai sitä, kun pallo potkaistaan yläkulmaan. Minulle käy kaikki. Onnistuneen suorituksen äärellä iho nousee kananlihalle ja itkettää.

Finaalia seuranneena päivänä kipusin Holmenkollenilla. Menin metrolla. Vanha puukirkko oli kiinni, joten päädyin hiihtomuseoon. Kokoelma alkoi 5 000 vuotta vanhoilla suksenpätkillä. Urheilukulttuuri on yhtä vanhaa kuin kulttuuri, juuret ovat pitkät ja syvällä. Parasta hiihtävää metsästäjää on fanitettu jo silloin.