Ankkoja ja ihmisiä

Piirtäjä Ola Fogelbergin ja käsikirjoittaja Jalmari Finnen Janne Ankkanen ilmestyi Suomen Kuvalehteen syksyllä 1917. Aku Ankkaa liki pari vuosikymmentä edeltänyt Janne nokkaili ajan ilmiöille suorasukaisesti. Aiheeksi kävi vaikkapa hallitusmuoto: monarkin kruunu sai kolhuja sopivaa piiloa etsiessä. Omaa etuaan ajava hahmo on töksäyttelyineen ärsyttävä mutta inhimillinen ja samastuttava. Juhla-albumia Janne Ankkanen ja kumppanit täydentävät harvinaisuudet, kuten piirtäjän akvarellit, Pekka Puupää -väritarina ja graafinen mainoskirjanen. Ville Hänninen ja Vesa Kataisto kronikoivat teksteissään aiheen tarkkaan.

Yoko Tsuno on kiehtonut suomalaislukijoita puoli vuosisataa. Hergén avustajana pätevöityneen Roger Leloupin luomus on japanilainen elektroniikkainsinööri, tutkija ja budomestari. Sähköisiä seikkailuja sisältää 1970-luvulla Ruutu– ja Non Stop -lehdissä julkaistuja tarinoita. Vauhti on vinhaa ja piirrostyyli valokuvantarkkaa. Parhaimmistoa on Maurice Tillieux’n käsikirjoittama Stereoryöstö vuodelta 1970.

Juuri tänään tuntuu, että tilanne on parempi. Juuri tänään on pilkahdus toivoa. Ja siksi tuntuu pelottavalta kertoa tätä kaikkea. Kerron vielä että rakastan poikiani.

Mirjam Sumun Ei tätä voi kertoa on hiljentävä teos, joka ei kaunistele poikien päihde- ja mielenterveysongelmia. Väkivalta vyöryy päälle. Rosoinen albumi puhuttelee myös 2020-luvun Suomen ajankuvana: kun kaikkialta leikataan, ihminen jää yksin vastuineen. Tunnelataukset kiteytyvät Sumun karussa viivassa.

Kun aseet puhuvat, järki ja lait vaikenevat. Tuomas Koivurinteen 1918-albumi sijoittaa joukon tekijän sukulaisia ja Tauno Palon kaltaisia tunnettuja henkilöitä Suomen sisällissotaan. 1918 perustuu tositapahtumiin eri puolilla maata. Tavalliset ihmiset ovat hukassa sodan armottomassa koneistossa, jonka jättämät arvet näkyvät yhä.

Realistinen piirrosjälki korostaa näkeymysten jyrkkää vastakkainasettelua. Jälkisanat ja lähdeviitteet johdattavat tapahtumien taustoihin.

Dmitri Šostakovitšilla on ristiriitainen maine. Säveltäjän ansiot tunnustetaan, mutta häntä on pidetty Stalinin myötäilijänä. Punainen Beethoven on sarjakuvasinfonia, joka avaa Šostakovitšin vaiheita ajassa sukkuloiden. Aapo Kukko on piirtänyt henkisesti ja fyysisesti kärsivän ihmisen, jonka elämässä oli niukasti iloa.

Massiivinen opus kuvaa myös ihmiselämää halveksineen järjestelmän rikoksia, joista Jaani Länsiö käsittelee laajassa esseessään kirjan lopussa.

Kissaetsivästä kertovan Blacksad-sarjan sivuhahmo Dustin on nuori näätä, joka etsii paikkaansa suurkaupungissa. Uteliaan vesselin todistama rikos päätyy lehtijutuksi, joka saattaa johtaa hänet senttarin uralle.

Upeasti piirretty ja patinoiduin värein viimeistelty Blacksad esittää – Weekly huokuu noir-henkeä tylyä hahmogalleriaa myöten.

Muistot pakolaisuudesta tuovat tarinaan todentuntuisuutta. Sarjakuvia roviolla polttavat moraalinvartijat edustavat tuhovoimia, joita kuhisee aina yhteiskunnan äärilaidoilla.

Spa on psykologinen kauhukertomus kylpylästä, jonka arki luisuu painajaiseksi. Pariskunnan luksusviikonloppu saa alati omituisempia piirteitä.

Kuvataiteilija Erik Svetoftin palkittu ja useille kielille käännetty sarjakuvaromaani tuo vaahtokarkkimaisine tyyppeineen mieleen Charles Burnsin groteskin käsialan. Vinksahtanut tunnelma muistuttaa David Lynchin visioita. Ilmankos teosta ollaan sovittamassa elokuvaksi. 

Ola Fogelberg, Jalmari Finne: Janne Ankkanen ja kumppanit. 112 sivua. Täysi Käsi & Zum Teufel, 2025.

Roger Leloup: Yoko Tsuno – sähköisiä seikkailuja. Suomentanut Mirka Ulanto. 48 sivua. Story House Egmont, 2025.

Mirjam Sumu: Ei tätä voi kertoa. 56 sivua. Pokuto, 2025.

Tuomas Koivurinne: 1918. 147 sivua. Sotakirjasto, 2025.

Aapo Kukko: Punainen Beethoven. 440 sivua. Zum Teufel, 2026.

Juan Díaz Canales, Giovanni Rigano: Blacksad esittää – Weekly. Suomentanut Kirsi Kinnunen. 64 sivua. Story House Egmont, 2025.

Erik Svetoft: Spa. Suomentanut Marja Luoma. 328 sivua. Jalava, 2026.