Oman tien kulkija

SK VIROSSA

Esitelmien pitäjät vaihtuvat. Huolenaiheet pysyvät.

Lokakuussa 2025 kriminologian asiantuntijat astelevat vuorotellen Espoon Hanasaaressa sijaitsevan konferenssikeskuksen puhujanpönttöön. Euroopan kriminaalipolitiikan instituutin (HEUNI) seminaari käsittelee pohjoismaista nuorisorikollisuutta ja siihen puuttumista. Otsikossa kysytään: mikä toimii?

Ruotsin Rikoksentorjuntaneuvosto Brån asiantuntijat puhuvat vakavan rikollisuuden riskien tunnistamisesta ja korjaustoimien ajoituksesta. Kolmasosa nuorten tekemistä murhista kytkeytyy jengeihin, rikosten ehkäisyyn keskittyvän yksikön johtaja sanoo.

Norjalaispoliisi esittelee tutkimusta, jossa selvitettiin 55:n vähintään kymmenen rikosta ennen aikuisikää tehneen taustaa. 41 heistä oli ollut itsekin väkivallan uhreja. Monilla on maahanmuuttajatausta. Myös päihde- ja mielenterveysongelmat olivat yleisiä, samoin epävakaat kotiolot.

Lounastauon jälkeen suomalaispoliisi esittelee nuorisorikoksissa valtakunnan kärkitasoa edustavan Itä-Uudenmaan tilastoja. Käyrä kertoo alle 21-vuotiaita koskevien­ rikostutkintojen yli kaksinkertaistuneen vuosien 2019–2022 välillä.

Huonoja lukuja on muuallakin.

Nuorten tekemien rikosten kokonaismäärät ovat laskeneet kaikissa Pohjoismaissa runsaan vuosikymmenen ajan. Silti nuorten rikollisuudesta on viime vuosina keskusteltu poikkeuksellisen paljon ja huolestuneeseen sävyyn. Syynä ovat alaikäisten vakavat rikokset ja niihin usein kytkeytyvä jengi-ilmiö.

Uutiset jengien ”lapsisotilaista” ja murhia tilauksesta tekevistä teineistä ovat heijastuneet alaikäisten rangaistuksista käytyyn keskusteluun.

Tanskassa on kokeiltu esimerkiksi rikosvastuuiän laskemista viidestätoista neljääntoista vuoteen. Ruotsissa valmistellaan parhaillaan ikärajan pudottamista 13 vuoteen. Muutos voisi viedä esiteinejä vankilaan.

Suomessa alaikäisten tutkinta- ja vankeusvankien kokonaismäärä kaksinkertaistui vuosien 2022–2025 välillä. Viime vuonna heitä oli 93. Alaikäisten rangaistukset ovat täällä noin 90-prosenttisesti sakkoja.

Pohjosmaissa nuorten vankeusrangaistuksia on perinteisesti vältelty. Monien tutkimusten mukaan vankilan teho rikoskierteen katkaisemisessa on heikko. Vuonna 2017 tehdyn ruotsalaistutkimuksen mukaan suljettussa yksikössä olleet nuoret uusivat rikoksensa 40 prosenttia todennäköisemmin kuin avoimeen yksikköön sijoitetut.

Hanasaaren seminaarin esitelmissä toistuu huomio aivojen kehityksestä. Itsehillintää säätelevä etuotsalohko kehittyy 25 ikävuoteen asti, joidenkin arvioiden mukaan pidempäänkin.

Kriminologit puhuvat, että Pohjoismaissa on tapahtunut ”rangaistuskeskeinen käänne” nuoriin sovellettavassa kriminaalipolitiikassa. Virossa on valittu toisenlainen suunta.

Hanasaaren seminaarissa huolestunut sävy hälvenee, kun Laidi Surva aloittaa esityksensä. Hän toimii kriminaalipolitiikasta vastaavana varakanslerina Viron oikeus- ja digitalisaatioministeriössä.

Neuvostovallan päätyttyä maan nuorisorikostilastot olivat karuja. Vuosina 1992–1995 Viron vankiloissa oli keskimäärin noin tuhat alaikäistä vankia. Joinain vuosina kaikista virolaisvangeista 15–20 prosenttia oli alaikäisiä.

Nyt se on kaukainen muisto.

”Vuonna 2024 vankiloissa ei ollut yhtään nuorta, nytkin vain muutama”, Surva sanoo.

”Tervetuloa tutustumaan tekemiimme muutoksiin.”

Maaliskuun aurinko heijastuu kuparinruskeaan betoniin. Tuuli ei jaksa heiluttaa Tapan suljetun nuorisokodin edessä päivystäviä lippuja.

Niitä on kolme: Viron, Euroopan unionin ja Viron sosiaaliministeriön alaisuudessa toimivan yrityksen. Sen nimi on AS Hoolekandeteenused.

Yritys pyörittää kymmeniä palveluyksikköjä eri puolilla Viroa. Yksi niistä on 80 kilometriä Tallinnasta kaakkoon sijaitseva Tapan nuorisokoti, jossa on tilat 36 lapselle.

”Kaikki tänne tulevat lapset ovat vaaraksi itselleen tai muille. Moni heistä on tehnyt rikoksia”, palvelupäällikkö Gerli Brifk kertoo tapaamishuoneessa.

Vain nuorille tarkoitettuihin suljettuihin laitoksiin päätyy moninkertainen määrä nuoria varsinaisiin vankiloihin verrattuna. Virossa yksi syy nuorten vankien määrän vähenemiseen on vuonna 2018 tehty uudistus nuorten rikoksia koskevaan lainsäädäntöön. Se korostaa rankaisemisen sijaan auttamista.

Rikoksia tehneiden alaikäisten tilanne arvioidaan yksilöllisesti, heitä ohjataan erilaisten sosiaalipalveluiden pariin ja arvioidaan esimerkiksi terapian tarvetta. Rikoksia pyritään sovittamaan yhdyskuntapalvelulla, ehdonalaisilla tuomioilla tai antamalla mahdollisuus korvata aiheutettu vahinko.

Uudistus ohjaa välttämään vankilatuomioita viimeiseen asti. Moni lapsi, joka olisi joutunut 1990-luvun alussa vankilaan, päätyy nyt Tapan kaltaiseen laitokseen.

Sellaisia on Virossa neljä. Osaan laitoksista voi päätyä sosiaaliviranomaisten aloitteesta, vaikka ei olisi tehnyt rikosta.

Vuonna 2018 suljetuissa laitoksissa oli vähintään päivän ajan 51 alaikäistä. Vuoden 2019 jälkeen määrä on vaihdellut 100–123 hengen välillä. Suurin osa kasvusta on tapahtunut sosiaalitoimen kiintiössä.

Tapassa nuorille on annettu omaa tilaa.

Käytäville on kiinnitetty pahvista askarreltuja lintuja, kukkia ja Viron lippuja. Ruokalan katossa roikkuu diskopallo. Pihalla komeilee nuorten puutyötunnilla tekemä pienois-Muumitalo.

Lukitut väliovet ja kattoihin kiinnitetyt valvontakamerat muistuttavat, että nyt ei olla koulun käytävillä. Opettajien lisäksi vastaan tulee myös vartijoita.

Kaksi kaljupäistä teiniä istuu sohvalla koivumaalausten koristaman oleskeluhuoneen sohvalla ja pelaa Playstationilla taistelupeli Fortnitea. Toisen kämmenselkää peittää musta tatuointirihmasto.

”Privetstviye!” Maarja Allikas-Senka tervehtii poikia.

Hän toimii laitoksessa hoitomenetelmiä suunnittelevana asiantuntijana, on ollut organisoimassa esimerkiksi seinäkoivikkojen maalaamista.

Noin neljännes virolaisista puhuu äidinkielenään venäjää. Erilaisissa suljetuissa laitoksissa sitä puhuu tutkimusten mukaan vähintään puolet asukkaista.

Playstation on poikkeus. ”Palkinto hyvästä käytöksestä”, Allikas-Senka sanoo.

Ruutuajat on painettu minimiin. Tietokoneelle pääsee 45 minuutin ajaksi kaksi kertaa viikossa. Kännyköitä saa käyttää päivässä 20 minuutin ajan. Aikoja saa pidennettyä käyttäytymällä moitteettomasti.

Kaikki laitoksen lapset käyvät koulua. Kun ruutuja ei ole, vapaa-aikaa käytetään lautapeleihin ja lukemiseen.

”Moni rakastaa palapelien tekemistä”, Allikas-Senka kertoo.

Osa nuorista lukee läpi koko pienen laitoskirjaston valikoiman. ”Silloin haetaan lisää kaupungin kirjastosta.”

Brifk kysyy Playstationia pelaavalta pojalta lupaa esitellä tämän huonetta. Siistin sopen seinällä on tavoitetaulukko, johon poika on kirjoittanut haaveitaan ja vahvuuksiaan. Yksi kategorioista kysyy: mitä tekisin toisin?

Toisella seinällä valvovat lyijykynällä piirretyt Looney Tunes -hahmot. Ikkunalaudalla istuu sininen pehmolelukani.

”Tämä ei ole hotelli. Nuoret siivoavat jälkensä, pesevät pyykkinsä ja laittavat ruokaa”, Brifk kertoo.

Allikas-Senka painaa kulkukorttinsa seinällä olevaan avauslaitteeseen. Väliovi avautuu ja kierros jatkuu.

Luokkahuoneet ovat pieniä, pulpetteja on enimmillään kuusi. Osalle nuorista sekin on liikaa.

”Melkein kaikilla täällä olevilla on adhd tai muu neuroepätyypillisyys. Nuoret syövät todella paljon lääkkeitä”, Brifk sanoo.

Tapassa nuorten tarpeisiin pyritään vastaamaan mahdollisimman yksilöllisesti. Pienimmässä luokassa on vain yksi pulpetti. Huoneen nurkassa on pieni teltta, turvatila, jonne ainoa oppilas voi vetäytyä, kun paine kasvaa liian suureksi. Seinälle on kiinnitetty kolme pahvista sydäntä.

”Hänellä on useita autismin kirjon haasteita. Tässä me opimme lapselta, mikä toimii ja mikä ei.”

Tapassa on myös telttaa järeämpiä työkaluja. Kun nuoret ovat aggressiivisia, viimeinen keino on sulkea heidät turvahuoneeseen. Siellä ei ole kuin patja. Huoneessa voi olla korkeintaan kolme tuntia. Vartija valvoo ovella ja kysyy tiuhaan tahtiin, miten nuori voi.

”Käytämme huonetta pari kolme kertaa vuodessa”, Brifk kertoo.

Matka jatkuu: Punttisali, jossa treenari opastaa nuoria kerran viikossa. Psykologin toimisto. Puutyö- ja käsityöluokat, jotka on sijoitettu kellariin.

”Ennen opetin kerralla enimmillään neljäätoista oppilasta. Nyt viisi on ehdoton maksimi”, käsityönopettaja kertoo.

Nuorten keskittymiskyky on heikentynyt, ja se lisää levottomuutta. Käsillä tekeminen kyllä kiinnostaa.

”Tänne on kova tunku”, käsityönopettaja sanoo.

Ylimmän kerroksen voimistelusalin seinällä lukee suurin pahvikirjaimin: hyvää naistenpäivää 2026.

Ennen Tapassa oli pelkkiä poikia, joiden osuus suljettuihin laitoksiin sijoitetuista nuorista vaihtelee puolesta kahteen kolmasosaan. Kymmenen vuoden ajan laitokseen on sijoitettu myös tyttöjä.

Ajatus on totutella vastakkaisen sukupuolen kanssa toimimiseen säädellyissä olosuhteissa.

”Aluksi seurustelu oli kielletty, mutta siitä luovuttiin. Kielto ei toiminut”, Allikas-Senka kertoo.

Kaikki ei silti ole sallittua. Allikas-Senka osoittaa jumppasalin seinällä olevaa paperia, jonka kaikki lapset ovat omakätisesti allekirjoittaneet.

”Romeon ja Julian säännöt” antavat luvan halaamiseen ja kevyeen poskisuudelmaan tapaamisen yhteydessä. Sen intiimimpi koskettaminen on kielletty.

Pihalla aurinko sulattaa lumiveistoskilpailun jäänteitä. Urheilukenttä on tyhjä. Kesäisin käytetyssä paljussa nököttää joulukuusi.

Asukkaiden suhde laitosaikaan on ristiriitainen.

Välillä nuoret karkailevat pihaa kiertävän verkkoaidan yli.

”Toiset harhauttavat pihavahtia, yksi kiipeää kuin orava”, Allikas-Senka kertoo.

Valtaosa viettää Tapassa vuoden, jotkut useammankin. Osa asukkaista palaa myöhemmin takaisin. Se on huono merkki, Brifk sanoo.

”Laitostuminen lisää vankilaan päätymisen riskiä.“

Monille laitos on ensimmäinen paikka, joka on tarjonnut repaleiseen elämään rakennetta. Tapassa ongelmaleimaan tottuneille nuorille on tarjolla positiivista huomiota.

Kun kaikki käyttäytyvät hyvin, ohjaajat vievät nuoria retkille aitojen ulkopuolelle. On käyty patikoimassa ja keilaamassa, pelattu paintballia.

Nuoret soittelevat usein henkilökunnalle laitokselta lähdettyään.

”Moni itkee sekä tänne tullessaan että täältä lähtiessään”, Brifk sanoo.

Kun Viro itsenäistyi vuonna 1991, oikeusvaltiota ryhdyttiin rakentamaan Neuvostoliiton valamalta pohjalta.

Kommunistinen kriminaalipolitiikka keskittyi kuntouttamisen sijaan rankaisemiseen. Se näkyy edelleen Venäjällä, jossa vankien osuus väestöstä on 3–5‑kertainen Pohjoismaihin verrattuna.

Tutkijat eivät luota Neuvosto-Viron rikostilastoihin. Liian rehellisesti ongelmista raportoineet viranomaiset saattoivat menettää työnsä kommunistisen järjestelmän lokaamisesta.

Vuosina 1991–2001 tilastoitujen rikosten kokonaismäärä lähes kaksinkertaistui. Osan kasvusta selittänee, ettei tilastoja tarvinnut enää kaunistella. Suurin syy siihen löytyi kuitenkin todennäköisesti olosuhteista.

Köyhyys ja nopea järjestelmänmuutos ruokkivat epäjärjestystä.

Järjestäytynyt rikollisuus kasvoi voimakkaasti 1990-luvun Virossa. Huumekauppa rehotti ja rikollisryhmät ottivat yhteen väkivaltaisesti.

Rikosaalto imaisi mukaansa myös nuoria. Vuosina 1993–2001 alaikäiset tekivät lähes viidenneksen kaikista Virossa tilastoiduista rikoksista. Noin joka kuudes raiskaus ja joka kahdeskymmenes murha oli nuoren tekemä. Huumausainerikoksista he tekivät kymmenyksen.

Alaikäisiä rikollisia tuomittiin Virun tai Tallinnan vankilaan tai koulukoteihin. Yksi niistä sijaitsi Tapassa, nykyisen nuorisokodin paikalla.

1990-luvun laitoksissa ei tehty yksilöllisiä hoitosuunnitelmia, vaan keskitettiin neuvostotyyliin rankaisemiseen. Erään tutkimuksen mukaan alaikäisiä virolaisvankeja pidettiin erityksissä paljon enemmän kuin EU-maissa keskimäärin. Se johti viheliäiseen kierteeseen.

Vankiloissa oli kyllä kirjasto, käsityötila ja urheilukenttä. Vartijat kuitenkin rajoittivat herkästi niiden käyttöä ja perustelivat sitä poikien aggressiivisuudella. Tutkimuksen mukaan eristys lietsoi erityisesti nuorten väkivaltaista käytöstä.

1990-luvun rikosaallon laantuessa myös rikostilastot kääntyivät laskuun. Siihen vaikutti todennäköisesti myös ikäluokkien pieneneminen.

Virossa ei ole tutkittu, millä todennäköisyydellä 1990-luvun vankilassa istuneet nuoret syyllistyivät uusiin rikoksiin. Vanhin tulos on vuodelta 2007. Sen mukaan 59 prosenttia alaikäisenä vankilassa istuneista jäi kiinni uudesta rikoksesta vuoden sisällä vapautumisestaan.

Kriminologi Anna Markina on tutkinut Viron nuorisorikollisuutta ja siihen sovellettuja toimenpiteitä pitkään.

Tarton yliopistossa työskentelevä tutkija on haastatellut vuonna 1998 perustettujen nuorisokomiteoiden eteen joutuneita. Sitä ennen nuorten rikosasiat käsiteltiin oikeudessa samaan tapaan kuin aikuisten asiat.

Komiteoiden tarkoitus oli nostaa nuorten vankilaan joutumisen kynnystä. Päätöksiä tekemään haluttiin muitakin kuin oikeusoppineita.

Alueellisesti kootuissa komiteoissa istui sosiaalityöntekijöitä, opettajia, terveydenhuollon ammattilaisia ja poliiseja. Kerran kuukaudessa komitean eteen marssitettiin peräkanaa kaikki nuoret, jotka olivat syyllistyneet rikoksiin tai aiheuttaneet muita ongelmia, esimerkiksi juopotelleet.

Komitean tehtävä oli päättää, sijoitettaisiinko nuori suljettuun laitokseen vai riittäisikö jokin toimenpide.

”Komiteoiden perusajatus oli hyvä ja korjaavan oikeuden periaatteiden mukainen”, Markina sanoo Tarton yliopiston Tallinnan toimipisteessä.

Korjaavalla oikeudella viitataan ratkaisuihin, joissa tekijä kantaa vastuun, mutta ei tule leimatuksi. Sellainen on esimerkiksi sovittelu. Periaate ei käytännössä toteutunut.

”Haastattelemani lapset kuvailivat aikuisten huutamista ja uhkailua. Komitean eteen joutumista pidettiin hyvin leimaavana ja traumaattisena”, Markina sanoo.

Aikuisten kommenteista paistoivat usein asiantuntemuksen sijasta ennakkoluulot.

”Monet haastateltavat kertoivat, miten heitä oli kohdeltu stereotyyppisinä ongelmanuorina. Nuori tyttö, joka oli päätynyt komitean eteen jonkinlainen päihdeongelman takia, kertoi komitean kohdelleen häntä kuin prostituoitua. Tyttö oli neitsyt, eikä tiennyt mitään seksistä.”

Kirjoitettujen sääntöjen lisäisi rangaistuksiin heijastuu myös kulttuuri. Venäjällä lapsiin suhtaudutaan ankarammin kuin Virossa, Markina sanoo.

”Esimerkiksi perheväkivalta on tutkitusti yleisempää venäjänkielisissä virolaisperheissä kuin vironkielisissä perheissä.”

Rangaistusten välttämiseen kannustava vuoden 2018 lakiuudistus herätti ihmetystä Itä-Viron Narvassa, jonka asukkaista valtaosa puhuu venäjää.

”Narvan syyttäjälaitoksessa muutosta ihmeteltiin. He pitivät vanhoja nuorisokokomiteoita hyvin toimivina.”

Viron lakiuudistus kulminoituu syyttäjälaitokseen. Kun nuori tekee rikoksen, syyttäjä päättää, viekö tapauksen oikeuteen vai soveltaako uuden lain mahdollistamia pehmeämpiä keinoja.

Tallinnalainen Annika Vanatoa aloitti työt syyttäjänä vuonna 2002. Vuodesta 2013 hän on keskittynyt nuorten rikoksiin. Kollegat ympäri maata kysyvät häneltä neuvoa alaikäisten asioissa.

Kun Vanatoa aloitti syyttäjänä, nuorten vankilatuomiot olivat tavallisia. Niitä annettiin vuodessa noin 50.

”Se ei toiminut. Moni vankilaan tuomittu nuori palasi takaisin”, Vanatoa sanoo videopuhelussa.

Myös vuoden 2018 uudistuksen täytäntöönpanossa oli haasteita. Oikeustieteitä opiskelleiden syyttäjien oli vaikea arvioida, millaista terapiaa tai sosiaaliapua lapsi tarvitsi.

”Koin, ettei minulla ole tarpeeksi tietoa työtapojeni muuttamiseksi. Oli pakko opetella paljon uutta.”

Merkittävin uudistus oli lopulta parityöskentely. Vanatoan apuna nuorten tapauksia arvioi konsultti, jolla on sekä sosiaalityöntekijän pätevyys ja tutkinto myös psykologiasta.

Kun rikoksiin syyllistyneen nuoren paperit saapuvat, syyttäjä antaa ne aluksi työparilleen ja kysyy arviot. Kannattaako mennä oikeuteen vai toimisiko jokin muu toimenpide paremmin?

Uusi työkalupakki sallii myös improvisoinnin.

”Olen kirjoituttanut nuorilla esseitä ja pyytänyt pitämään suullisia esitelmiä esimerkiksi huumeiden haittavaikutuksista”, Vanatoa kertoo.

Koronasulkujen jälkeen virolaissyyttä­jien pöydille on tullut vuodessa noin 400 alaikäisen rikosepäilyä. Vain joka neljäs niistä on viety oikeuteen.

Vakavat väkivaltarikokset ja esimerkiksi toistuvat omaisuusrikokset vievät edelleen vankilaan. Sinne joutuvat nuoret, joita pidetään liian vaarallisina sijoitettaviksi nuorisokotiin tai joiden kanssa on jo kokeiltu muita mahdollisia keinoja.

”Ajatus ei ole poistaa rangaistuksia, vaan miettiä niiden parasta mahdollista mittakaavaa. Sekä liian ankarat että liian löysät rangaistukset johtavat huonoihin tuloksiin”, Vanatoa sanoo.

Vuoden 2018 uudistus antaa mahdollisuuden soveltaa alaikäisille tarkoitettuja korjaavan oikeuden työkaluja myös 18–20-vuotiaisiin. Uudistuksen vaikutuksista tehtyjen selvitysten mukaan sitä on tehty hyvin harvoin.

Vanatoaa se ei yllätä.

”Syyttäjillä on valtava työkuorma. Vaihtoehtoisten ratkaisujen kehittäminen vie aikaa ja vaivaa. Helpompaa on hakea oikeudesta rangaistusta.”

Myös syyttäjien ammatillinen kulttuuri vaikuttaa asiaan, hän uskoo.

”Syyttäjillä on taipumus noudattaa kirjoitettuja sääntöjä, mutta jättää väljemmät suositukset noudattamatta.”

Syyttäjien oikeudelta säästämien nuorten rikosten uusimista selvitettiin vuonna 2022. Vain seitsemän prosenttia syytteeltä välttyneistä tuomittiin kahden vuoden aikana uudesta rikoksesta.

Pohjoismaissakin on yritetty kaikenlaista. Yritetään edelleen, rangaistusten koventamisen ohella.

Apulaisprofessori Markus Kaakinen on tutkinut nuoriin Pohjoismaissa sovellettua kriminaalipolitiikkaa. Vuonna 2024 hän oli laatimassa oikeusministeriön tilaamaa selvitystä siitä, miten Ruotsi ja Tanska yrittävät taklata nuorten vakavaa rikollisuutta ja jengiväkivaltaa.

Myös niissä moniammatilliset työryhmät pohtivat ennakoivia keinoja, joilla rikoskierteet saataisiin katkaistua alkuunsa. On kuntoutusta ja terapiaa sekä exit-ohjelmia nuorille, jotka haluavat irtautua jengeistä.

Ruotsalaisessa Mindnight football -mallissa paikalliset jalkapalloseurat järjestävät lauantai-iltaisin treenejä huono-osaisten lähiöiden nuorille ja nuorille aikuisille. Tanskalaisessa poliisikadettikoulussa poliisit harrastavat erilaisia aktiviteetteja 12–14-vuotiaiden lasten kanssa, joiden arvioidaan olevan erityisessä vaarassa joutua rikollispiireihin.

Ennaltaehkäisymallien tehoa on ollut vaikea osoittaa. Myös kovien keinojen hyöty on kyseenalainen.

”Tanskan päätös laskea rikosvastuun ikärajaa 14 vuoteen ei tutkimusten mukaan tuottanut toivottuja vaikutuksia. Joidenkin analyysien mukaan se saattoi jopa nostaa rikoksen uusimisen todennäköisyyttä”, Kaakinen sanoo puhelimessa.

Kaakinen ja Emma Villman eivät löytäneet selvityksessään Ruotsista tai Tanskasta mitään yksittäistä toimenpidettä, joka toimisi takuuvarmasti Suomessa.

Kaakisen mukaan Viroa ja Suomea eivät erota niinkään yksittäiset puuttumisen keinot, vaan systemaattisuus, jolla niitä sovelletaan.

”Suomessa nuoren rikos johtaa aina lastensuojeluilmoitukseen, mutta se voi tarkoittaa vain soittoa kotiin. Toiminnassa voi olla myös alueellisia eroja. Ei ole samanlaista selkeää ja kaikkien tunnistamaa prosessia kuin Virossa. Ilman sitä paljon on kiinni yksittäisten ihmisten osaamisesta ja aktiivisuudesta”, Kaakinen sanoo.

Nimissä ei ole himmailtu. Superministe­riön lasiseinäinen tornitalo seisoo Tallinnan Uuden maailman asuinalueella.

Laidi Survan toimisto on kuusi ministeriötä mahduttavan rakennuksen yläkerroksissa. Kulmahuoneen ikkuna antaa lehdettömän puurivin yli.

Surva kertoo, miten vuoden 2018 nuoriso-oikeusreformiin haettiin suuntaviivoja ja YK:n sekä Euroopan neuvoston suosituksista.

”Olemme aina halunneet olla hyviä oppilaita EU-maiden silmissä”, Surva sanoo.

Reformia suunniteltiin norjalaisesta rahastosta saadulla tuella. Virkahenkilöt lukivat tarkkaan kriminologisia tutkimuksia.

”Emme ole rikas maa. Resurssit täytyy laittaa toimenpiteisiin, joiden toimivuudesta on näyttöä.”

Vankilarangaistukset ovat kallista kriminaalipolitiikkaa. Myös Virossa nuorten palveluissa on alueellisia eroja, mutta Surva ei näe sitä ongelmana.

”Mennään sillä, mitä missäkin on. Yksi reformin hyöty on, että se on parantanut tiedonkulkua erilaisten lasten asioita hoitavien viranomaisten välillä.”

Pohjoismaissa nuorten väkivaltarikokset ovat pitkään liekittäneet poliittista keskustelua. Lisäkierrettä tuo jengien ja maahanmuuton välinen kytkös. Viron tekemää kriminaalipoliittista uudistusta voi kutsua ääriliberaaliksi. Sen teki hallitus, jossa istuivat sosiaalidemokraatit, keskustaoikeistolainen keskustapuolue, kansalliskonservatiivinen Isänmaa ja siihen myöhemmin sulautunut Res Publica.

”Nuorisorikollisuus ei nosta Virossa poliittisia intohimoja. Vaikka tilastoissa on ollut viime vuosina pientä nousua, kaiken kaikkiaan tulokset puoltavat uudistuksen onnistumista”, Surva sanoo.

Kahden viime vuoden aikana Viroa ovat kuohuttaneet alaikäisten joukolla tekemät henkirikokset.

15- ja 16-vuotiaat pojat tappoivat Pärnun lähistöllä 59-vuotiaan miehen. Harjumaalla 14-, 15- ja 17-vuotiaat pojat surmasivat viranomaisten raa’aksi kuvaamalla tavalla 42-vuotiaan miehen ja jakoivat teosta otettua videota Telegram-ryhmässä.

Teot ovat nostaneet keskustelua nuorten yhdessä tekemistä rikoksista. Se on nuorille tavallista. Ilmiötä selitetään joukon tuella ja ryhmäpaineella.

Nuorten tekemillä surmilla ei ole yhteyttä jengitoimintaan, ja koko jengikeskustelu on Virossa olematonta.

Keskustelut maahanmuutosta ja vähemmistöjen asemasta liittyvät lähinnä venäjänkieliseen väestönosaan. Maan tilastokeskuksen mukaan viime vuonna noin kuusitoista prosenttia virolaisista oli syntynyt EU-alueen ulkopuolella, selvästi suurin osa heistä Venäjällä.

Laidi Survasta olisi naiivia ajatella, etteivät Pohjoismaiset jengit voisi koskaan kiinnostua Virosta tai ettei ilmiö voisi nousta täälläkin.

”Seuraamme, miten naapurit ongelmaan reagoivat, ja yritämme oppia lukemaan pieniä signaaleja”, hän sanoo.

Uudistukset ovat vielä kesken. Viron oikeus- ja digiministeriössä on käynnissä EU:n rahoittama hanke, jossa kehitetään tapoja soveltaa korjaavan oikeuden työkaluja myös nuoriin aikuisiin, aina 29 ikävuoteen asti.

Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että syyttäjä voisi halutessaan tarjota parikymppiselle rikoksentekijälle mahdollisuutta keskeyttää oikeusprosessi sillä ehdolla, että tämä sitoutuu korvaavaan toimenpiteeseen.

Sellaisia voisivat olla esimerkiksi tukiasuntolaan muuttaminen, yhdyskuntapalvelu ja työllisyystoimiin osallistuminen. Osan palveluista tuottaisivat kansalaisjärjestöt.

Uudistushankkeen tarkoitus on lisätä tukitoimien tarjontaa myös nuorille vangeille. EU-rahaa käytetään esimerkiksi nuorten rikollisten kanssa työskentelevien viranomaisten kouluttamiseen.

Rikosvastuun lakisääteiseen ikärajaan ei ole tarkoitus kajota, hanketta ministeriössä valmistelevan ryhmän johtaja Stanislav Solodov kertoo.

”Sen sijaan yritämme muuttaa käsityksen siitä, että ihminen muuttuisi aikuiseksi yhdessä yössä täyttäessään kahdensantoista.”

Tutkimusten mukaan impulsseja säätelevä etuaivolohko kasvaa pitkään täysi-ikäisyyden jälkeen. Valtaosa rikoksista tehdään ennen 30 ikävuotta.

Solodov ennakoi, että alaikäisiin sovellettujen keinojen käytön laajentaminen nuoriin aikuisiin herättää enemmän intohimoja kuin alaikäisten rikosoikeusreformi.

”Se on vaikea kysymys, jossa yhdistyvät aivojen kehitys ja se, mitä ihmiset rikosvastuusta ajattelevat.

Meidän pitää myös linjata, millaisiin rikoksiin vaihtoehtoisia toimenpiteitä voi soveltaa”, hän sanoo.

Hankeryhmän työ päättyy vuoden 2029 lopussa. Aika auttaa arvioimaan myös vuoden 2018 nuoriso-oikeuden uudistusten vaikutuksia.

”Suuren järjestelmämuutosten vaikutuksia voi alkaa kunnolla arvioida vasta kun on vähintään vuosikymmenen perspektiivi.”

Parimetrinen metalliaita kiertää Tallinnan Mustamäen kaupunginosassa olevaa rakennusta, joka oli ennen poliisilaitos.

Maaliskuisena tiistaiaamuna yön koleus roikkuu vielä ilmassa. Autoja ajaa ohi harvakseltaan alueella, jota täyttävät väljille tonteille rakennetut pientalot ja kerrostalokuutiot.

Lukitun aidan takana olevan Tallinnan lasten turvakeskukseen päästäkseen pitää painaa summeria. Työntekijä hakee portilta ja vie tapaamaan yksikön johtajaa, Tatiana Mikhitaryania.

Tallinnan lasten turvakeskuksen arkea on pyöritetty jo 25 vuotta nuorten rikosvastuun uudistusta muistuttavilla periaatteilla.

”Olemme pioneereja”, Mikhitaryan sanoo.

Laitoksessa on 30 paikkaa sosiaalihuollon sijoittamille ja kuusi oikeuden sinne määräämille lapsille.

Sosiaalihuollon siivessä vastaan tulee lähinnä tyttöjä.

”Tere! Privetstviye!” Mikhitaryan tervehtii vastaantulijoita ja pyytää vieraille lupaa kurkkia huoneisiin.

Yhdessä värimaailmaa hallitsee pinkki, toisessa musta. Kello soi, ja käytäville virtaa lisää väkeä.

Mikhitaryan on katsonut laitokseen lähetettyjä nuoria neljännesvuosisadan ajan. Heidän olemuksessaan on tapahtunut muutoksia.

”Ennen energiaa oli loputtoman paljon ja aika kului pihalla. Nyt moni ei haluaisi nousta sängystä lainkaan”, Mikhitaryan sanoo ja hymyilee.

Perusasiat ovat pysyneet: Rikkinäiset kotiolot. Harkintakyvyn puute. Halu kasvaa ennen aikojaan.

Merkittävä osa turvakodin ajasta kuluu tavallisten arkirutiinien opetteluun, Mikhitaryan kertoo.

”Aikuiset näkevät kapinoivat teinit pieninä aikuisina. Teinit haluavat itsekin olla aikuisia, mutta eivät ole sitä vielä.” 

Artikkelia varten haastateltiin myös Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin emeritusprofessoria Tapio Lappi-Seppälää ja Viron oikeus- ja digitaaliministeriön rikos­tilaistoista vastaavan yksikön johtajaa Anna-Liisa Uiskia.