Poliitikot kansan kanavalla
Kansalaisaloitteiden piti lisätä äänestäjien vaikutusmahdollisuuksia. Ei mennyt pitkään, kun myös poliitikot kiinnostuivat niistä.
Jos kansalaisaloite etenee eduskuntaan, sen taustalla saattaa hyvinkin olla tuleva kansanedustaja.
Kansalaisaloitteella kuka tahansa äänioikeutettu suomalainen voi ehdottaa muutosta lainsäädäntöön. Aloite pääsee eduskunnan käsittelyyn, jos sitä kannattaa 50 000 suomalaista.
Viime vuoden loppuun mennessä aloitteita on edennyt eduskuntaan yhteensä 88 kappaletta.
Kullakin aloitteella pitää olla vähintään viisi nimettyä vastuuhenkilöä. Suomen Kuvalehti kävi läpi eduskuntaan edenneet aloitteet. Kävi ilmi, että yhdentoista aloitteen vastuuhenkilö on valittu seuraavissa vaaleissa eduskuntaan.