Stubbin kirja ilmestyi englanniksi: yhdysvaltalainen lehti suositteli
Teoksen yhdysvaltalainen kustantaja nostaa esille Stubbin koulutustaustan Yhdysvalloissa ja golftapaamisen Trumpin kanssa.
Tasavallan presidentti Alexander Stubbin kirja on ilmestynyt englanniksi ja ruotsiksi. Stubb nosti asian esille sosiaalisen median tileillään tiistaina.
Vallan kolmio – Murroksen aikakausi ja maailmanjärjestyksen tulevaisuus (Otava) ilmestyi suomeksi viime elokuussa, mutta teos on alun perin kirjoitettu englanniksi. Stubbin mukaan kirja on tarkoitus julkaista yhteensä 12 kielellä.
Yhdysvalloissa teoksen julkaisee Columbian yliopiston kustantamo. Verkkosivuillaan kustantamo nostaa esille paitsi Stubbin aseman Venäjän rajanaapurin presidenttinä myös tämän koulutustaustan Yhdysvalloissa ja golftapaamisen presidentti Donald Trumpin kanssa.
Teoksen on arvioinut yhdysvaltalainen kirjallisuuslehti Kirkus. Sen mukaan kirja on ”lyhyt mutta painava tutkielma, joka kiinnostaa suuresti geopolitiikan tarkkailijoilta”.