Sigrid Schaumanin ­elämä

Eugen Schaumanin tietävät kaikki mutta kuka oli Sigrid Schauman? No, paitsi Eugenin kaksi vuotta nuorempi sisko myös ilmiömäisestä valonhallinnastaan tunnettu taidemaalari ja kriitikko. Hän eli 101-vuotiaa­ksi ja sai kokea monella tavalla, mitä oli olla Eugenin sukua.

Timo Mäkelä (s. 1951) kuvaa Schaumanin sisarusten vaiheet kronologiaa rikkovana kertomuksena. Sen kantavana äänenä toimii Sigrid, ranskalaismestari Paul Cézanneen verrattu taiteilija.

Mäkelä on suomalaisen sarjakuvan peruskalliota. Puupäähatulla vuonna 1989 palkittu taiteilija aloitti kuvittajana ja graafikkona 1970-luvulla ja teki muun muassa muassa kannen Hectorin albumiin Hectorock I. Mäkelän sarjakuvia ja pilakuvia on julkaistu sanoma- ja iltapäivälehdissä.

Eugen ja Sigrid on kannesta lähtien Mäkelän tunnistettavaa käsialaa. Teos vakuuttaa niin tarinallaan kuin graafisella ilmeellä.

Asetelma on traaginen. Veli hakee merkitystä elämälleen, ampuu kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin ja päätyy kansakunnan marttyyriksi tehtyään itsemurhan.

Sigrid kantaa veljen muistoa loppuun asti. Hänen tyttärensä Elisabeth kuolee syöpään elokuussa 1967. Pitkä ikä näyttäytyykin Sigridille taakkana.

”Jos onnistut elämään satavuotiaaksi, menetät vähitellen kaikki rakkaat ihmisesi. Lopulta pohdit olivatko he sittenkin onnellisempia kun hoksasivat kuolla aikanaan.”

Kuvasto vilisee Suomen historian sekä kansallisen ja kansainvälisen ikonografian luomuksia. Mukana on kaikkea Runebergin teksteistä maailman kuvataiteen tunnistettavien teosten lainoihin – sekä tietysti Sigrid Schaumanin teoksia.

Piirrosjäljessä historiallinen näköisyys kohtaa persoonallisen tulkinnan. Mäkelä myös leikittelee tyyleillä. Sivuilla vilahtavat muun muassa Wäinö Aaltosen dandymainen karikatyyri, Vänrikki Stoolin tarinoiden hurmos ja Bob Dylan. Ajat todella muuttuvat tarinan edetessä.

Paikoin Mäkelä myös hyödyntää Sigridin metodia ja ”maalaa valoa”. Unenomaisimmissa näyissä jälki on akvarellimaisen herkkää.

Mäkelä sanallistaa hienosti ajan kulkua. Kerronnassa liikutaan menneen eri tasoilla ajatuksen nopeudella mutta niin, että ajalliset leikkaukset palvelevat aina sisältöä. Esimerkiksi Sigridin satavuotisnäyttelyn avajaiskohtaus Amos Andersonin taidemuseossa tammikuussa 1978 lähentää kaksikon kohtaloita tähän päivään.

Eugen ja Sigrid saattaa olla Mäkelän tähänastisen tuotannon loisteliain saavutus. 

Timo Mäkelä: Eugen ja Sigrid. 96 sivua. Suuri Kurpitsa, 2025.