Oikeuskansleri: Pakolaiskiintiön valmistelussa ei rikottu lakia

Sisäministeri Mari Rantanen ei toiminut lainvastaisesti, kun pakolaiskiintiötä valmisteltiin, totesi oikeuskansleri. Valmistelu kuitenkin epäonnistui.

yhdenvertaisuus
Teksti
Jukka Heinonen
2 MIN

Oikeuskansleri Tuomas Pöystin mukaan sisäministeriön poliittinen johto ei syyllistynyt syrjintään tämän vuoden pakolaiskiintiön valmistelussa.

Päätöksen taustalla on yhdenvertaisuusvaltuutettu Kristina Stenmanin kannanotto. Sen mukaan ministeriön virkakunnalle annettiin syrjivää ohjeistusta, jonka tarkoitus oli suosia erityisesti kristittyjä pakolaisia muslimimaista tulevien kustannuksella. Valtuutettu arvioi, että tämä on lainvastaista syrjintää.

Ministeri Mari Rantanen (ps) ja häntä sijaistanut Lulu Ranne (ps) eivät menetelleet valmistelussa lainvastaisesti tai laiminlyöneet virkavelvollisuuksiaan, oikeuskansleri katsoo ratkaisussaan. Myöskään ministerien avustajat eivät rikkoneet lakia.

Oikeuskansleri kuitenkin piti viime vuonna tapahtunutta valmistelua epäonnistuneena.