Lapuanliike ja herännäisyys
Etelä-Pohjanmaan heränneistä suuri osa ilmeisesti kannatti lapuanliikettä sen kasvuvaiheessa. Kun liikkeen toimeenpanemat laittomuudet lisääntyivät, heränneiden suhtautuminen siihen muuttui kuitenkin kriittiseksi, kirjoittaa Harri Raitis.
7
MIN
Viime vuonna ilmestyi Jukka-Pekka Pietiäisen kirja Vihtori Kosola. Mies ja myytti. Nyt puhutaan paljon niin sanotun laitaoikeiston kannatuksen noususta kaikkialla Euroopassa. On mielenkiintoista verrata tätä ilmiötä Suomessa 1920-luvun lopulla suurta kannatusta nauttineen lapuanliikkeen nousuun sen johtomiehen elämän kautta.
Pietiäisen kirjan tärkeä lähde on Kosolan itsensä vuonna 1935 julkaisema muistelmateos Viimeistä piirtoa myöten. Ei ole kaukaa haettu ajatus, että kun vastakkain olivat 1930-luvun vaihteessa lapuanliike ja kommunismi, ovat samantapaisessa asetelmassa nyt laitaoikeisto ja liberaali vihervasemmisto.
Lapuanliikkeeksi kutsutaan 1929 julkisuuteen tullutta liikehdintää, jonka tarkoitus oli ehkäistä kommunismin leviämistä maassa. Isänmaalliset piirit yrittivät toimia laillisin keinoin, mutta kun se ei tuottanut tulosta, alkoi esiintyä lisääntyvässä määrin kansalaistoimintaa, jossa ei enää pidetty välttämättömänä noudattaa lakeja. Itsevarmuutta kasvattivat suuret väenkokoukset, joihin osallistui tuhansia ihmisiä.
Venäjällä vuonna 1918 perustettu Suomen Kommunistinen Puolue oli laiton, mutta se toimi ”illegaalina” ja peitejärjestöjen kautta. Vihtori Kosola luonnehtii muistelmissaan tilannetta näin: ”Kun näistä asioista kerran kirjoitetaan historia, tullaan luonnollisesti selostamaan myös se pohja, johon kansannousu perustui, ja silloin myös saa valaistuksensa se rikollinen toiminta, joka meillä lain turvin oli päässyt syvälle pesiytymään, kommunistinen kiihoitus, joka yhä on yltynyt, vaikka Korkein Oikeus jo kerran oli tuon puolueen lakkauttanutkin.”
