Mitä sodasta tiedetään?
Sodankäynnin menetelmät ovat kehittyneet niin nopeasti, että sotateoreetikot eivät ole pysyneet perässä. On yhtä naiivia luottaa vanhentuviin sodan lakeihin kuin odottaa kaksintaisteluhaastetta, joka esitetään läpsäyttämällä poskelle valkoisilla hansikkailla, kirjoittaa eversti evp. Kalle Liesinen.
Europarlamentaarikko Pekka Toveri puhui keväällä ja kesällä 2024 siitä, että Suomi on ollut jo vuosikymmenen hybridisodassa Venäjän kanssa. 2.7. Helsingin Sanomat otsikoi: ”Toveri julisti sodan, valtion johto vaikeni.” Kuohunta vesilasissa päättyi, kun presidentti Alexander Stubb totesi 5.7. Ylen uutisille: ”Suomi ei ole sodassa Venäjän kanssa.” Kansalaiset huokaisivat helpotuksesta päästessään jo aikaisemmin tiedettyyn lopputulokseen, mutta Putin saattaa ajatella toisin.
Entisenä ammattisotilaana Toveri muistaa hyvin, että sotateoreetikko ja pasifisti, professori Quincy Wright (1890–1970) määritteli sodankäynnin evolutionääriseksi, oppivaksi järjestelmäksi, joka säilyy olemassa muuntumalla. Mitä me muut oikeastaan tiedämme sodan evoluutiosta?
Jotkin sotateoreetikkojen yleispätevät totuudet tuntuvat kestävän aikaa. Niccolò Machiavellin (1469–1527) kirjanen Ruhtinas on ehkä käynyt monen nykyisenkin valtionjohtajan pöydällä. Kaikki varmaankin tietävät myös Carl von Clausewitzin (1780–1831) tiivistelmän: sota on politiikan jatkamista toisin keinoin.
Joidenkin sotateoreetikkojen ajatukset vaikuttavat yhä näkyvästi siihen, miten sotia käydään. Italialainen Giulio Douhet (1869–1930) uskoi psykologiseen vaikuttamiseen, joka murtaa vastustajan moraalin. Tehokkaimpana vaikutuskeinona hän piti siviilien massapommituksia, joita liittoutuneet myöhemmin toteuttivat toisessa maailmansodassa. Sir Basil Liddell-Hart (1895–1970) ja Thomas Edward Lawrence (1888–1935) puolestaan kehittelivät epäsuoran lähestymisen teoriaa, jossa vältetään suoria hyökkäyksiä puolustuskykyistä vihollista vastaan ja korostetaan iskuja pitkinä aikasarjoina vastustajan heikkoihin kohtiin. Amerikkalainen ilmasotaguru John Boyd (1927–1997) korosti kykyä oppia ja sopeutua, tosin enemmän soturien kuin itse sodankäynnin näkökulmasta.
