Pieni Viherhilkka
Susi ei tiennyt, että punainen liha on epäterveellistä, Jukka Ukkola kirjoittaa pakinassaan.
2
MIN
Olipa kerran pieni tyttö, joka piti aina päässään vihreää hilkkaa. Sen vuoksi häntä sanottiin Viherhilkaksi, vaikka hänen oikea nimensä oli Monicajanica Ylärättö-Rönttö-Väärikkälä.
Viherhilkan vanha ja sairas isoäiti asui suuren synkän metsän tuolla puolen ja tuli siellä ylen huonosti toimeen yksiksensä. Silti häntä ei huolittu vanhustentaloon, koska hallitus oli leikannut sosiaalikulut tyystin poies. ”Pitäkää itse huolta ikälopuistanne”, oli hallitus kehottanut, joten mikäpäs siinä auttoi.
Niinpä joutui Viherhilkkakin joka päivä raahautumaan sen synkän metsän läpi ja viemään mummolle 800 grammaa salaatinlehtiä, nokareen rasvatonta broilerinkoipea sekä lekkerin valkoviiniä, jota upposi ylämummoon kuin vanhaan ihmiseen.
Terveellisistä eväistä huolimatta mummo kuihtui kuihtumistaan ja alkoi jo vähän haiskahtaa. Eipä siis ihme, että päivänä muutamana paikalle jolkotteli hyvävainuinen susihukka, joka suin päin söi suihinsa mummon suineen ja päineen. Sitten se asettui kylläisenä maha pystyssä mummon sänkyyn ruokalevolle ja heräsi vasta kun Viherhilkka eväineen saapui jokapäiväiselle vierailulleen.
